Moottoritiellä Wieselistä Annabergiin
Tiistai 23.6. klo 11:00
Kesäsateen kastelema moottoritie humisi uuden Lada Samaran renkaiden alla. Pääkaupungista poispäin menevää liikennettä oli näin juhlapäivänä vain harvakseltaan. Schönenfeldin liittymästä eteen kurvasi yksinäinen Brabant, jonka kaksitahtimoottorin kitkerään pakokaasupilveen Ladaansa ohjastava Hannelore Höcker ei missään nimessä halunnut jäädä. Siispä hän naksautti vilkun päälle, painoi lisää kaasua ja nautiskeli konepellin alla hyrräävän neuvostoliittolaisen moottorin tehoista samalla kun Brabant jäi kauas taakse.
Takapenkillä veljensä Justuksen kanssa istuva Katja hönkäisi auton ikkunaan ja piirsi huurun keskelle sydämen. Ohikiitävän hetken sydämen läpi vilistivät moottoritietä reunustavat peltoaukeat ja mäntymetsät, sitten lavetin päällä oleva panssarivaunu, toinen lavetin päällä oleva panssarivaunu, kolmas ja neljäs… kokonainen sotilaskolonna matkalla kohti pääkaupunkia.
”Äiti, miks meidän pitää mennä mummolaan just tänään?” Katja rikkoi hiljaisuuden.
”Ajateltiin isänne kanssa että Annabergissä ois vähän rauhallisempaa.
Oma ja
Opa ilahtuu muutenkin kun mennään käymään.”
”Eli tosiasiassa halusitte vaan meidät pois Wieselistä kun hulinat alkaa,” Justus tokaisi ärtyneenä. ”
Mutti hei, me ollaan Katjan kanssa molemmat jo täysi-ikäisiä. Ei meitä tarvii enää paapoa ja vahtia kuin pikkumuksuja.”
”Ei varmaan, mutta niin kauan kun asutte kotona, teette niin kuin me halutaan,” Hannelore sanoi äidillisen tiukasti. ”Sitä paitsi se teidän viimeöinen seikkailu keskustassa oli viimeinen pisara. Hyvä ettette joutuneet pidätetyiksi.”
”Ai oisko
Genossin Höckerin sosialistinen perheidylli romahtanut ja ensivuotinen kutsu Tasavallanpalatsiin jäänyt saamatta?” Justus ilkeili tarpeettomankin julmasti.
”Kiittämätön nulikka…” Hannelore mutisi ja napsautti radion päälle, jotta äskeistä ikäväsävyistä keskustelua ei tarvitsisi käydä ilmiriitaan saakka.
***
Hanneloren vanhempien omakotitalo Annabergin vehreällä, paikallisen puolue-eliitin suosimalla esikaupunkialueella oli vuosikymmenten aikana päässyt hieman ränsistymään rakennustarvikkeiden puutteessa, mutta sen puutarha oli säntillisen hyvin hoidettu ja DDR:n harppilippu liehui ylpeästi lipputangossa.
”Justus, mihin sä jäit, mennään nyt yhdellä ovenavauksella,” Hannelore huusi auton luo kännykkää hypistelemään jääneelle pojalleen.
”Tuun ihan kohta,” Justus mutisi ja näpytteli viestin oppositiotovereilleen WazzAppiin.
Ulko-oven jääkuvioidun lasin läpi näkyi, kuinka sisempi ovi avautui ja isoäidin kapea varjo ilmestyi esiin ennen kuin ovi raksahti auki.
”Hyvää tasavallanpäivää,” Hannelore tervehti ja kapsahti halaamaan äitiään.
”Kiitos kiitos ja tervetuloa,” isoäiti hymyili lämpimästi ja halasi myös Katjaa, ”tulkaas sisään nyt.”
Isoisä, eläköitynyt SED:n piirijohtaja, seisoi pukuun, kravattiin ja mitaleihin sonnustautuneena tytärtään ja lapsenlapsia vastassa suuressa salissa, jonka seinällä riippui Heideckerin potretti. Katja oli aina suhtautunut isoisäänsä pienellä pelonsekaisella kunnioituksella. Tämä ei koskaan halannut, hymyili harvoin ja lausui ehdottomat mielipiteensä aina kovaan ääneen. Kaikki kävivät vuorollaan kättelemässä isoisää ja sitten istuuduttiin salin sohville. Isoäiti kantoi keskellä olevaan pöytään kahvia ja säilykehedelmillä koristellun kermakakun.
”No mihin se miehes jäi?” isoisä kysäisi Hannelorelta kahvikupin täyteen saatuaan.
”Päivystysvuoro sairaalalla. Tarvitsivat kuulemma kaikki kynnelle kykenevät lääkärit nyt kun on näitä…
eh… levottomuuksia.”
”Niinpä niin. Saatanan riehuvat vastavallankumoukselliset,” isoisä kirosi karkeasti, ”ei muuta kun kuulaa kalloon jokaikiselle.”
Katja kuuli vieressään Justuksen huokaavan kyllästyneenä. Isoäiti jakoi jokaiselle ison palasen kakkua.
”Katja sentään on kunnon tyttö,” isoisä nyökkäsi kohti tyttärentytärtään. ”FDJ:n aktiivi ja tuleva puolueen jäsen. Noin fiksu voi päästä äitiäänkin pidemmälle ja nousta keskuskomiteaan saakka.”
”Taikka ihan politbyroohon,” isoäiti säesti ylpeänä.
Hannelore tunsi punastuvansa ja ronkki hermostuneena kakkupalaansa. Kunpa Katja ja Justus eivät vain saisi päähänsä kertoa viimeöisestä osallistumisestaan mielenosoituksiin.
”Ja Justus,” isoisä katsoi vuorostaan tyttärenpoikaansa paksusankaisten silmälasiensa läpi, ”Joko ne lakiopinnot alkaisi olla semmoisessa vaiheessa että pääsisit ensivuonna värväytymään kansanarmeijaan? Olisi urakehityksen kannalta hyvä palvella ainakin vuoden tai pari. Tiedä vaikka menisit upseeriksi!”
”En oo menossa armeijaan,” Justus vastasi, ”Mä suoritan opinnot loppuun ja meen sitten töihin tai muutan ulkomaille.”
”Et mene armeijaan?” isoisä toisti hölmistyneenä.
”Miks menisin? Mun elämä ja mun asia. Mua kiinnostaa ihan muut jutut kuin tuhlata pari vuotta rynkyn kanssa metsissä rämpien tai paskajäykkänä paraatissa marssien.”
Isoisä kumautti nyrkkinsä pöytään niin että tassit ja kupit pomppasivat puoli senttiä ilmaan.
”Jumalauta! Tämän katon alla ei halveerata työväenluokan armeijaa!
”No voi vittujen kevät…” Justus pyöräytti silmiään.
”Ja tuolla tavalla puhuu omille isovanhemmilleen! Ulos täältä, hampuusi!”
”Nyt ei kukaan lähde minnekään,” isoäiti yritti lirkuttaa sovittelevasti, ”Hanhipaisti on kohta kypsää ja sitten päästään syömään kunnon ruokaa. Täydellä vatsalla kaikille tulee parempi mieli!”
”Justus, ole kiltti ja pyydä
Opalta anteeksi,” Hannelore katsoi poikaansa vetoavasti ja lupasi katseellaan muutaman satasen lisää kuukausirahaa ja vähemmän nalkutusta kosteisiin opiskelijabileisiin osallistumisesta, jos tilanne saataisiin nyt rauhoittumaan.
”Anteeksi,” Justus sanoi, vaikkei äänensävystään päätelleen sitä tarkoittanutkaan.
Isoisä vastasi nopealla nyökkäyksellä ja tuimalla katseella. Ehkä hän voisi tämän illan yrittää sietää mokomaa toisinajattelijaa kotonaan.
***
Kylmän virallisissa ja hauraan sopuisissa tunnelmissa sujuneen ruokailun jälkeen Katja löysi veljensä terassin portailta näppäilemässä puhelinta. Justuksen vieressä portailla oli seutuliikenteen linja-autojen aikataulu.
”Lähen seuraavalla bussilla Wieseliin,” Justus vastasi Katjan kysyvään katseeseen, ”Ei kiinnosta jäädä tänne tappelemaan näiden kommareiden kanssa kun samaa vois tehdä kaupungilla paljon isommassa mittakaavassa ja isommassa porukassa. Meinataan marssia tänään Tasavallanpalatsille.”
”Tuun mukaan,” Katja päätti hetken mielijohteesta, ”Täytyyhän jonkun pitää susta huoli.”
Justus näytti hetken epäröivän, mutta nyökkäsi sitten.
”Okei. Eiköhän lähdetä tekemään historiaa. Sano äidille et lähdettiin kävelylle korttelin ympäri.”