Diplomacyn jälkilöylyt

Aloitan itse: aluksi vielä kiitos kaikille kanssapelaajille ja erityisesti Sitoutumattomalle tuomarointivaivasta. Tulevaa varten tosiaan suosittelen itse Backstabbr-sivustoa (www.backstabbr.com/).

Alkuasetelma
Venäjän keisarina hahmotin pelilaudan hyvin klassisesti kahtena rintamana: pohjoinen (Britannia, Saksa) ja eteläinen (Itävalta, Turkki). Päätin keskittyä aluksi etelään, jossa tekisin liiton toisen valtion kanssa toista vastaan. Tämän jälkeen voisimme Italian kanssa jakaa kahtia jäljelle jääneen eteläisen valtion. Pohjoisessa päätin pyrkiä ystävällisiin väleihin tai ainakin neutraaliuteen sekä Britannian että Saksan kanssa, ja keskittää alueelle vain minimijoukot siinä toivossa, että Englanti, Saksa ja Ranska pitäisivät toisensa kiireisinä. Hiljainen pohjoinen, etenemistä etelässä.

Alkuneuvottelut
Etelässä alkuneuvottelut sujuivat hyvin: tein liiton Itävallan kanssa Turkkia vastaan ja Turkin kanssa Itävaltaa vastaan, mikä jätti auki mahdollisuudet kääntyä kumpaa tahansa vastaan. Sovin perinteiset bouncet Galitsiaan ja Mustalle merelle, jotta Itävalta tai Turkki eivät pääse pettämään minua, ja toisaalta myös rakentaakseni luottamusta molempien kanssa.
Italia ei oikein tarttunut täkyihini jakaa Balkania keskipelissä, mutta vihjaili aikovansa hyökätä heti alussa Itävaltaan. Varoitin Itävaltaa, mutta Italian invaasio ei hämmästyksekseni materialisoitunutkaan.
Pohjoisessa lupasin Britannialle Norjan ja Saksalle Norjan ja Tanskan, molemmille vastineeksi Ruotsista. Saksan kanssa neuvottelin demilitarisaatiosopimuksen maidemme välisestä alueesta, mutta Saksan aggressiivispassiivinen neuvottelutaktiikka johti minut päättämään, että Britannia olisi luotettavampi liittolainen. Britannia suostui ehdotuksestani demilitarisoimaan Norjanmeren, mikä sopimus pitikin koko pelin ajan.
Ranskan kanssa vaihdoimme jonkin verran informaatiota hyvässä hengessä heti alussa ja läpi koko pelin, mutta mitään varsinaista neuvoteltavaa ei missään vaiheessa ilmaantunut.

Kevät 1901: muiden liikkeet
Ranskalaisvastainen avaus Englannilta oli nähdäkseni avauskierroksen onnistunein liike, joka tosin jälkikäteen katsottuna aloitti Englannin ja Ranskan välisen kuolonsyleilyn, josta kumpikaan ei päässyt irti koko pelin aikana. Silti onnistunut avausliike mielestäni.
Saksan avaus Hollantiin Tanskan sijaan pudotti monella tapaa pohjan Saksa-Venäjä-yhteistyöltä: Tanskasta käsin Saksa olisi voinut joko blokata Ruotsin (ja heikentää siten Venäjää) tai vaatia Venäjältä myönnytyksiä muualla vastineeksi Ruotsista. Päätös jättää Tanska väliin tarkoitti, että Venäjällä ei ollut mitään kannustinta tehdä yhteistyötä tai pitää kiinni tehdystä Skandinavian jaosta (Tanska ja Norja Saksalle, Ruotsi Venäjälle). Münchenin holdausta en ymmärtänyt.
Italian liikkeitä en ymmärtänyt.
Muilta valtioilta perinteiset avaukset (pois lukien Itävallan virheliike avata laivastolla Adrianmerelle, kun Albania olisi ollut parempi avaus).

Syksy 1901
Venäjän osalta asemien vahvistamista ilman merkittäviä käänteitä. Kallistuin Itävallan puolelle Turkkia vastaan, mutta pelkäsin Itävallan ja Turkin liittoutuvan minua vastaan: tästä syystä tein hyvin puolustukselliset liikkeet etelässä (Galitsia ja tuettu siirtyminen Romaniaan). Romanian valtaaminen laivastolla armeijan sijaan pyrki vakuuttamaan Itävallan, että olin hänen puolellaan.
Britannialta jälleen onnistunut puukotus Ranskaa vastaan, Italian armeijat pyörivät jostain syystä ympyrää.

Talvi 1901
Talvella kannustin Turkkia rakentamaan laivaston Itävaltaa vastaan, ja rakensin itse laivaston Turkkia vastaan. Pohjoisessa rakensin armeijan Pietarin suojaksi, ja ryhdyin suunnittelemaan aktiivisempaa roolia Skandinaviassa.
Saksan päätös rakentaa pelkkiä armeijoita laivastojen sijaan oli kriittinen virhe.

 




VENÄJÄ 1902: DIPLOMAATTISTEN RATKAISUJEN VUOSI

Pohjoinen rintama
Britannian laivasto Norjassa olisi jatkuva uhka Pietarille: olisin voinut vallata Norjan, mutta päätin kokeilla ensin diplomatiaa. Britannia suostui keväällä vetäytymään Norjasta, kun lupasin taata Norjan koskemattomuuden. Syksyllä Britannia hyväksyi Norjan vaihtamisen päittäin (Saksan hallitsemaan) Tanskaan.

Keväällä 1902 tein niin taitavat taktiset liikkeet Norjassa, että pelituomari kommentoi sekä julkisesti että yksityisviestillä niiden olevan virhe.

Päätökseni vaihtaa Norja Tanskaan sementoi pohjoisen diplomaattikuviot Venäjän osalta loppupelin ajaksi: liitto Britannian kanssa, koko ajan heikommat suhteet Saksaan.

Eteläinen rintama
Etelässä pelkäsin edelleen Turkki-Itävalta-liittoa, joten etenin hyvin varovasti keväällä. Turkki ilmeisesti luovutti kesken pelin (moralisointia: luovuttaminen heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä on epäurheilijamaista. Jos kuitenkin luovuttaa, pitäisi siitä ilmoittaa reippaasti), joten syksyllä uskaltauduin Itävallan tuella Bulgariaan. Näin olin etelässäkin valinnut ystäväni (Itävalta) ja viholliseni (Turkki).

1902: muiden liikkeet
Ei erityishuomioita, paitsi Italia jatkoi Apuliassa holdaamista, minkä tarkoitusta en ymmärrä. Suojautuminen Itävallan maihinnousulta?







 
VENÄJÄ 1903: HÄMÄYS, KESKITYS, PUUKOTUS

Itävallan puukottaminen
No niin, nyt tulemme kohtaan, jossa käännyin liittolaistani Itävaltaa vastaan. Päätökseni puukottaa Itävaltaa syksyllä 1903 oli pelin todennäköisesti ratkaisevin päätös: ennen sitä olimme Itävallan kanssa suunnilleen tasavahvoja (ja esimerkiksi Britannia ei ollut voimakkuudessa kaukana). Puukotuksen jälkeen Venäjä oli suvereeni ykkönen, ja peli muuttui kilpajuoksuksi siitä, ehtiikö Venäjä voittoon, ennen kuin kaikki muut liittoutuvat sitä vastaan.

Valmistelin puukotusta hämäyshyökkäyksellä Saksaa vastaan. Vuotojen pelossa en tosin voinut kertoa Saksalle, että kyse oli hämäyksestä, eikä Saksa enää tämän jälkeen suostunut vaihtamaan viestejä kanssani. Saksan päätös katkaista diplomaattisuhteet sinetöi päätökseni liittoutua Britannian kanssa Saksaa vastaan.

Vuoden 1903 Itävalta teki kaksi virhettä, jotka takasivat maan tappion:

• 1. Itävalta suostui Turkin jakoon, jossa Venäjä saisi ensin Bulgarian, Ankaran ja Konstantinopolin, ja tukisi vasta sen jälkeen Itävallan Smyrnaan. Venäjällä ei ollut enää mitään syytä jatkaa liittoa Itävallan kanssa saatuaan Itävallan tuella kaikki omat saatavansa Turkilta.
• 2. Osana hämäyshyökkäystä Saksaan kysyin Itävallalta, haittaako häntä, jos siirrän joukkoja Galitsian kautta (Ukrainan sijaan). Itävalta sanoi pitävänsä Ukrainaa parempana, mutta Galitsian käyttö ei haittaisi häntä.

Galitsian siirron hyväksyminen oli puukotuspäätökselleni ratkaiseva tekijä: jos Itävalta olisi ilmoittanut etukäteen pitävänsä sitä sodanjulistuksena, en olisi uskaltanut viedä joukkoja asemiin, kun suhteet Saksan kanssa olivat niin kireät.

Syksyllä 1903 kaikki palaset loksahtivat paikoilleen: armeijani Galitsiassa ja Romaniassa olivat ylivoimaiset Budapestin puolustajiin verrattuna (harkitsin vielä uskaliaampaa suunnitelmaa, jossa olisin hyökännyt yksittäisillä yksiköillä yhtä aikaa Wieniin ja Serbiaan Budapestin tuetun hyökkäyksen sijaan, mutta hylkäsin tämän liian riskaabelina). Itävalta oli ilmoittanut aikovansa puukottaa Italiaa selkään, mikä takasi Itävallalle kahden rintaman sodan, ja Itävallan laivasto oli sidottu Smyrnan operaatioon, joka ei tulisi onnistumaan ilman minun tukeani.

Onnistuneen puukotukseni viimeisteli Itävallan päätös vetäytyä Budapestista Serbiaan, minkä ansiosta Wienissä tai sen naapuriprovinsseissa ei ollut lainkaan Itävallan joukkoja. Tätä pitäisin Itävallan kolmantena ratkaisevana virheenä, koska armeija Serbiassa vahvisti Balkanin puolustusta, mutta luovutti kotikeskukset käytännössä minun haltuuni.

Muualla
Pohjoisessa tuin Britanniaa Kieliin häiritäkseni saksalaisia ja vahvistaakseni viimeistä ystävällismielistä naapurimaatani. Toivoakseni hyökkäys Kieliin yllätti Saksan.

Rakensin laivaston Sevastopoliin armeijan sijaan, mikä oli selvä strateginen virhe minulta: armeijalla olisin päässyt tukemaan laivaston Smyrnaan, ja kaksi laivastoani olisivat päässeet murtautumaan läpi Adrianmereltä. Nyt jumitin yhdellä laivastolla Konstantinopolissa ja tukin siten kahden muun laivaston reitin Välimerelle: Italian, Itävallan tai molempien nopea toiminta olisi rakentanut Adrianmerelle erittäin vahvan puolustuksen, jota tuskin olisin voinut murtaa.

VENÄJÄ 1904: PIIRI PIENI PYÖRII

Kevät 1904
Keväällä 1904 en päässyt etenemään mihinkään, mutta siirsin joukkoja takalinjoilta eteenpäin. Suurin pelkoni oli tässä vaiheessa se, että kaikki muut liittoutuisivat minua vastaan. Onnekseni mikään valtio ei oikein pystynyt tekemään yhteistyötä keskenään, pois lukien Italia ja Ranska, jotka painoivat brittejä vastaan sen sijaan, että Italia olisi antanut Englannin hoidella Ranskan, ja keskittynyt itse tukemaan Itävallan puolustamista. Italian laivasto, joka olisi voinut blokata venäläiset itäiselle Välimerelle, purjehtikin koko ajan kohti länttä. Samaan aikaan Ranska kuitenkin hyökkäsi Italiaa vastaan: mitä siellä oikein tapahtui?

Kevään vetäytymisvaiheessa ehdotin Englannille vetäytymistä Pohjois-Afrikkaan ja sieltä hyökkäystä suojattomaan Tunisiaan. Vasta ehdotuksen tehtyäni tajusin, kuinka tyhmä se oli: Englannin laivasto Välimerellä olisi voinut myös tukea Itävaltaa, jos muodostuisi venäläisvastainen liittokunta (kuten koko ajan pelkäsin ja odotin: olihan tässä vaiheessa selvää, että vähintään kolmen valtion pitäisi keskittyä nyt minua vastaan, tai valtaisin koko Euroopan…).

Onnekseni Englanti purjehti ennemmin ansaan Portugaliin kuin laajentui Välimerelle.

Syksy 1904
Hyökkäys Berliiniin onnistui täysin yllättäen: Saksa käytti enemmän kuin tarpeeksi joukkoja Kieliä vastaan, mutta jätti Berliinin suojattomaksi.
Tarjosin Itävallalle diiliä, jossa maalle olisi jäänyt Trieste, jos Itävalta olisi keskittynyt laivoihin ja taistellut Italiaa vastaan. Itävalta teeskenteli hyväksyvänsä, mutta tukikin Italiaa minua vastaan: päätös, jonka vuoksi Itävalta menetti viimeisenkin kotikeskuksensa, ja enemmän alueita, kuin Venäjän tarjoamassa diilissä.

Talvella 1904 korjasin edellisen vuoden virheeni, ja rakensin armeijan Sevastopoliin. Näihin aikoihin ehdotin myös ehkä neljättä kertaa Italialle ja Britannialle pyrkimistä kolmenväliseen tasapeliin, mutta Italia ei vieläkään tarttunut ajatukseen. Toki tässä vaiheessa Venäjän voitto alkoi jo häämöttää muutenkin. Ainakin ehdotukseni (ja Italian kieltäytyminen) antoi uskottavuutta Englantia kohtaan esittämilleni väitteille, että vain Italian sekoilu oli tasapelin tiellä, eikä suinkaan Venäjän voitonhimo.

 

VENÄJÄ 1905: LOPPURATKAISU

Sevastopolin armeija varmisti Smyrnan tulevan vallatuksi syksyllä. Itävalta oli menettänyt niin paljon joukkoja saman talven aikana, että katsoin valtaavani Kreikan melko helposti syksyllä. Italian yksinäinen armeija ei pystynyt puolustamaan Triesteä, joten kaipasin enää neljättä keskusta saavuttaakseni 18 keskusta ja soolovoiton. Ainoa tarjolla ollut keskus oli Britannian Tanska, joten jouduin rikkomaan ainoan koko pelin ajan kestäneen liittoni puukottamalla brittejä selkään. Lupasin Englannille tukea hyökkäykselle Kieliin, ja harkitsin jopa sen antamista (toki olisin samalla marssinut Ruotsista Tanskaan etenevien brittien perässä). Lopulta päädyin siihen, että liike oli liian riskialtis, ja keskitin molemmat vapaat yksiköt Tanskaa vastaan.

Turkin luovuttaminen oli ratkaiseva tekijä Venäjän nousussa: Turkki olisi tosin kaatunut Itävaltaa ja Venäjää vastaan joka tapauksessa, eikä lisäaika olisi todennäköisesti saanut länsimaita liittoutumaan keskenään Venäjää vastaan – olihan heillä nytkin siihen monta tilaisuutta…

Itävallan tuhosi muutama harkitsematon päätös, ensisijaisesti päätös päästää venäläiset Galitsiaan.

Länsimaiden kuolontanssi, jossa Englanti, Ranska ja Italia puukottivat kukin vuorollaan kahta muuta (tai jopa samalla vuorolla toisella yksiköllä tukivat ja toisella sabotoivat naapuriaan), olisi kannattanut lopettaa jo monta vuoroa aikaisemmin, viimeistään kun Itävalta sai puukon selkäänsä.

Jos oikein katsoin, Saksa ei saanut koko pelin aikana kertaakaan tukea vieraan valtion yksiköiltä.