Presidenttien kättely. Taustalla Länsi Afrikan valtiolippu ja Chengwun presidentinkanslian lippu.
Burgundissa nuorena opiskellleelle Qigangille ei tuottanut vaikeuksia lausua omia sanojaan melko sujuvalla ranskankielellä. Mikään ei miellyttäisi ranskankielisiä kuulijoita yhtä paljon, kuin kotikielensä kuuleminen:
"Kollega Bourcier ilmaisikin tapaamisemme hengen tavalla, jota paremmin en edes itse osaa asiaa ilmaista. Näen, että Länsi Afrikalla ja Chengwulla on maantieteellisestä etäisyydestään huolimatta läheiset ja tiiviit suhteet, joiden varassa on hyvä toteuttaa yhteisiä pyrkimyksiämme kotialueidemme rauhaan ja vakauteen."
Patsesteltuaan hetken salamavalojen välkkeessä, presidentit siirtyivät hallintopalatsin toimistoon. Qigang viittoi Bourcierin astelemaan edeltään sisälle. Tämän jälkeen hän siirtyi suoraan asiaan.
"Kuten jo taisin todetakin, on todella suuri kunnia saada teidät luoksemme, herra presidentti. Vapaan maailman on näytettävä ulkopuolelle, että se pitää yhtä näinä haastavina aikoina. Riippumatta siitä, mitä me tänään onnistumme sopimaan ja päättämään, uskon, että jo keskusteluyhteyden olemassaolo välillämme osoittaa muulle maailmalle, että Länsi Afrikka ja Chengwu taistelevat päämäärätietoisesti ja yhteisvoimin kommunismin tyranniaa vastaan. Jo pelkästään tämän viestin välittäminen ulospäin on meille yhteinen voitto.
Kuten ehkä arvaatte, on minulla myös konkreettisempia ehdotuksia ja keskustelunaiheita. Aloittakaamme tilannekatsauksesta. Itä-Aasian tilannekuvahan on tällä hetkellä sekava. On tärkeää pitää mielessä, että kaikkea toimintaamme täällä Aasian perukoilla sanelee tarve suojautua Jiangzhilta. Tosiasiahan on se, että Jiangzhin satatuhatpäiset talonpoikaisarmeijat rynnisivät tänne Youfangiin muutamassa tunnissa, jos sikäläiset sotahaukat näkisivät sen tarpeelliseksi. Siihen meillä ei olisi mitään vastaanpanemista.
Miksi he eivät sitten hyökkää? Kuten kaikki ajattelevat ja järkevät ihmiset, myös Jiangzhin johto haluaa turvata oman asemansa. Hyökkäyssota kävisi kalliiksi niin ulkopoliittisesti, kuin taloudellisesti. Jiangzhissahan sotilaat kyntävät pellot ja korjaavat sadon. He eivät ehdi riekkumaan kiväärien kanssa ulkomailla, kun kotimaisilla riisipelloillakin on kuokalle tekemistä kerrakseen. Sota johtaisi Jiangzhissa sisäpoliittiseen j talouspoliittiseen kriisiin, jonka lopputulos olisi heille itselleenkin arvaamaton.
Vaikka Jiangzhi ei hyökkää siis kevyin perustein, ei se tarkoita, etteivätkö he voisi hyökätä. Tosiasia on, että tiedämme valitettavan vähän Jiangzhin pitkän tähtäimen suunnitelmista meidän suhteemme. Siitä olemme varmoja, että tilaisuuden avautuessa he eivät epäröi hetkeäkään levittää tunkkaista ideologiaansa meikäläisille asti tehdäkseen meistä kaikista joko Siinan kansantasavallan kuuliaisia kansalaisia tai jotain paljon pahempaa.
Tästä syystä etsimme kovin janoisasti turvatakuita itsellemme. Kuten järkimiehenä tiedätte, on Ala-Siinan kanssa aloittamamme hanke juuri tämän kaltainen itsesuojelullinen projekti. Jiangzhi ei pelkää meitä, mutta yhtenäisempää siinalaista puolustusta se ei voi haastaa. Kuten tiedämme, emme harmiksemme voi tällä hetkellä täysin luottaa Ala-Siinan apuun kaikissa tilanteissa, maan sisäpoliittisen tilanteen ollessa epävakaa ja meitä koskevan kansalaismielipiteen ailahtelevainen.
Tarvitsemme siis luotettavampaa kumppania. Sanon tämän suoraan: tarvitsemme jotakuta, jolla on paitsi kykyä torjua Jiangzhin uhka sen realisoituessa, myös halua sitoutua tuon uhan torjumiseen olosuhteista riippumatta. Tiedän, että teillä on tähän kykyä,. Uskon, että myös halua löytyy. Selitän seuraavaksi miksi.
Olemme hiljattain nähneet, kuinka Murkkila on antanut virallisen tukensa Jiangzhin ekspansiopyrkimyksille, jotka ovat suuntautuneet Yamatoon ja Hayatoon. Meillä on kaikki syyt olettaa, että Murkkila ja Jiangzhi toimivat koordinoidusti pyrkiessään horjuttamaan Itä-Aasian ulkopoliittisia voimasuhteita. Mikäli Chengwu ja Itä-Aasian muut vapaat maat jäävät yksin Murkkilaa ja Jiangzhia vastaan, ei kulu hetkeäkään, kun Jiangzhi kerää itselleen riittävän rohkeuden koko Aasian sosialisoimiseen. Tämä on kauhuskenaario, joka paitsi mullistaisi vapaan maailman voimapoliittisen tilanteen ja talouden, myös saisi Murkkilassa aikaan sellaisen voimantunnon, jota historia ei ole aimmin nähnyt.
Olemme jo nähneet, kuinka Murkkila pyrkii juonimaan Amerikan vapaita maita ja mikä pahinta, myös naapurianne Liberlandia omaan vaikutuspiiriinsä. Oma tulkintamme onkin, että Itä-Aasia ja Afrikka ovat juuri nyt samankaltaisten vaikutusyritysten kohteena. Kun Itä-Aasian hanke on viety läpi, kääntää aiempaa vahvempi Murkkila kaiken huomionsa Afrikkaan. Jos sosialismi leviäisi Murkkilan vaikutuksesta maanne alaluokissa.., noh, se olisi kauheaa. Toivottavasti emme koskaan joudu sen kaltaisen tilanteen eteen.
Juuri siksi sosialismin ekspansio täytyy pysäyttää alkuunsa. Ja se alku on Itä-Aasiassa - täällä meidän luonamme, ja se tapahtuu juuri nyt. Tämä on se tilannekuva, mikä meillä on Itä-Aasian tapahtumista ja niiden suhtautumisesta muun maailman tilanteeseen ja kommunismin leviämiseen.
Kuulisin nyt mielelläni jos sallitte, miten te näette asian, ja millaisia toimenpiteitä kenties olette jo harkinneet meille molemmille huonon kehityskulun estämiseksi.