|
Post by Daatt on Dec 29, 2019 22:04:05 GMT 2
Saarimaan autonomiset kommuunit
Kommuunien kansainvälinen kauppalippu, anarkian mustaa ja sosialismin punaista. Epävirallinen virallinen nimi: Saarimaan autonomiset kommuunit Yleinen nimi: Saarimaa, Suomi Valtiomuoto: Mutualistis-kollektiivinen anarkia Valtionpäämies: Yhteiskomission puheenjohtaja Otto Kuusinen Pääkaupunki: Luomansuu Väkiluku: 16,2 miljoonaa Uskonnot: Ateismi, ikonoklastinen katolisuus, muut Kansallisuudet: Suomalaiset, muut Kielet: Suomi Rahayksikkö: Ei virallista, Kuusmäen markka laajasti hyväksytty Aatemotto: Vain vapautta
|
|
|
Post by Daatt on Dec 29, 2019 22:05:20 GMT 2
Hallinto/yhteiskunta Anarkia on puutetta samalla tavalla kuin aerodynamiikka on. Ihminen on luonut tieteellisiä ihmeitä, ilmaa raskaampia lentäviä koneita, jotka liikkuvat ääntä nopeammin. Nyt, vihdoinkin, ihminen on luonut yhteiskunnan, joka hallitsee itseään vailla raskasta ja epäinhimillistä vallan koneistoa. Sosiaalinen ihme.
Marko Wójcik, vallankumoussankari Anarkiasta - Vapauttajien kootut puheet, 1966
Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias. Se yhteisonnen säätää, suojaa, se on turva tarmokas.
Kansainvälinen Saarimaa on ainutlaatuinen yhteiskunta modernissa maailmassa. Ennen yhden maailman mahtavimman valtion ydin, saaret ovat nykyään maapallon ainoa valtioton alue. Yhteensä saarilla on 373 itsenäistä kommuunia, jotka kaikki hallitsevat omia alueitaan suvereenisti, mutta niitä yhdistää toisiinsa yhteinen historia, kulttuuri ja arvot. Kaikki kommunit soveltavat jonkinlaista suoraa demokratiaa, joskin yksityiskohdat vaihtelevat suuresti kommuunien välillä. Jossain kommuuneissa, usein pienemmissä ja maalaisvaltaisimmissa, demokratia voi olla kaikkien asukkaiden kokous yhteisten asioiden päättämiseksi suurella enemmistöllä. Toisissa kommunardit saattavat valita edustajia suorittamaan suoralla äänestyksellä päätettyjä tehtäviä, mutta tälläiset edustajat joutuvat nauttimaan jatkuvaa kansansuosiota. Toinen kaikkien kommuunien jakama piirre on jonkinlainen yhteisomistuksen muoto. Kyläyhteisöt usein omistavat metsät, vesistöt ja pellotkin yhteisesti, ruokkien itsensä yhteisesti ja myyden ylijäämäänsä eteenpäin kylänä, tällaista järjestystä kutsutaan anarkokollektivismiksi. Kollektivistiset kommuunit omistavat kaiken tuotannon yhteisönä, mutta sen asukkailla on oikeus työhön ja palkkaan kommuunin varoista, joilla kommunardit ostavat tarvitsemansa kommuunin varastoista. Jotkut kollektivisti-kommuunit, usein pienimmät ja tiiviimmät, edustavat anarkokommunismia, jossa kommunardien työ on vastikkeetonta ja näiden pääsy yhteisille varastoille vapaata. Saarimaan teollisuuskaupungeista isoin, Kuoppala, edustaa kollektivismin teollista, työväenliikkeen ympärille rakentunutta muotoa, anarkosyndikalismia, ja kaikki kuoppalan asukkaat omistavat yhdessä sen teollisuuden. Muut isot kaupungit, ja jotkut maalaiskommuunitkin, edustavat anarkomutualismia. Mutualistisissa kommuuneissa yhteisomistus on paljon rajatumpaa tai peräti olematonta. Yksityiset ihmiset voivat omistaa tuotantovälineitä ja palkata toisiaan työntekijöiksi. Anarkokapitalismista eroten mutualistit eivät usko yksilöiden väliseen työsopimuksiin, vaan työntekijöiden oikeus korvaukseen perustuu näiden työn määrään ja työntekijät eivät voi sitoutua tiettyyn määrään työtä, estäen orjuuttavat ehdot työnteolle, joka on kaikkien perusoikeus. Koroilla tai vuokria perimällä eläminen ei perustu työhön, joten kommuuni on ainoa maanomistaja ja isompi luotonantaja, perien vain hallintokuluihin vaadittavaa korkoa ja köyhimpien turvaamiseen vaadittavaa vuokraa. Koska tällainen elämäntapa perustuu kommuunien sisäiseen harmoniaan, ovat kommuunit lähes poikkeuksetta hyvin insulaarisia. Muuttoliike kommuunien välillä on suhteellisen vähäistä, ja ulkomaailmasta saarille muuttaminen vielä harvinaisempaa. Kommuunien uudet asukkaat kuitenkin nauttivat aina välittömästi täysistä kommunardin oikeuksista, joskin muuttoliikkeille avoimimmat kaupungit pitävät yleisenä käytäntönä tuoreimpien asukkaiden karkottamiset taloudellisin perustein. Tätä anarkistisen elämäntavan toimivuutta pidetään maailmalla jonkinlaisena ihmeenä; yhteistä omaisuutta hyväkseen käyttävien ja suoraa demokratiaa väärin- tai ainakin hitaasti käyttävien on ennustettu kaatavan järjestelmä koko anarkian 50-vuoden olemassaolon ajan. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan kommunardit ovat onnistuneet pitämään järjestelmänsä toiminnassa satunnaisista vapaaratsastajista huolimatta. Toisinaan jotkut kommuunit eksyvät karismaattisen johtajan tai muun seurauksena muiden kommuunien oikeana näkemältä tieltä. Koska yksikään kommuuni ei ole sellaisenaan omatoiminen, nämä tapaukset kuolevat omaan mahdottomuuteensa naapuriensa pehmeän ja kovan painostuksen seurauksena. Tiedon vapaus on yksi vapaan yhteiskunnan peruspilari, ja vaikka se ei aina täysin onnistukaan, on kaikkien kommuunien kaikki asiakirjat teoriassa julkisia. Isommat kommuunit pitävät arkistojaan tarjolla sähköisessä muodossa, mutta myös pienempään kommuunin eksyvä ulkopuolinen voisi teoriassa kävellä ulos mukanaan täydelliset kopiot puolen vuosisadan aikaisista äänestyksistä ja päätöksistä. Historia ei ole vain mennyttä, se on nykyistä ja tulevaa. Vapaan yhteiskuntamme tulevaisuus ei ole merkki sen menneisyyden virheistä, vaan sen mahdollistama. Filosofit ovat puhuneet yhteiskuntasopimuksesta abstraktina ideana, pidän nyt aitoa sellaista kädessäni. Tämä ei ole tyranniaa, tämä on jotain uutta ja vapaudesta syntynyttä.
Otto Kuusinen, Yhteiskomission puheenjohtaja Ote 1999 perustuslain julistuksesta Vaikka kommuunit ovat autonomisia, niillä on muutamia yhteisiä instituutioita: Etsivät, Kansanlaivasto ja yhteiskomissio. Etsivät ovat noin 4 000 jäsenen kokoinen vapaaehtoisjärjestö, jonka jäsenet kiertävät Saarimaan kommuuneja ratkoen rikoksia. Vailla mitään virallista valtaa, etsivien lupa toimia kommuuneissa perustuu yksinomaan kommuunien suureen Etsiville antamaan luottamukseen, jonka seurauksena näiden nimikin kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Etsivien toimivaltuudet perustuvat täten aina tapauskohtaiset kommuunin äänestyksellä antamat. Viime vuosikymmenten aikana yleistyväksi tavaksi on tullut äänestää Etsiville myös tapauskohtaisia tuomiovaltuuksia. Suuren luottamuksensa ylläpitämiseksi Etsivillä on hyvin tiukka itsevalvonta, ja totaalinen kielto tappavan väkivallan käyttämiseen. Etsivien kaikki asiakirjat ovat julkisia, ellei vastaava Etsivä sitä salaiseksi ilmoita. Tällöin muilla Etsivillä on edelleen pääsy salaiseen tietoon, ja tiedon salaaminen vailla pätevää syytä on Etsivistä erottamisen arvoinen teko. Kansanlaivasto on Saarimaan nykyisen järjestelmän vanhan valtion hajottamalla luonut vallankumousarmeija. Vallankumous on jo aikoja sitten loppunut, mutta Kansanlaivasto on lahjoituksin toimiva vapaaehtoinen innokkaiden atteen miesten ja naisten joukko, joka tulisi kuolemaan urheasti ostaakseen aikaa kommuunien mobilisaatiolle, jos jokin ulkoinen taho tahtoisi pakottaa valtion takaisin Saarimaahan. Toinen, puhumaton tarkoitus Kansanlaivastolle on anarkian ideaalin pettävien pakottaminen takaisin utopiaan, joskin tällaisia operaatioita ei ole tehty 30 vuoteen. Kansanlaivastoa johtaa yksi viimeisistä elossa olevista ja tervekuntoisista vallankumouksen sankareita, Marko Wójcik. Kansanlaivaston asiakirjat ovat pääsääntöisesti julkisia, joskin tapauskohtaisesti toimintaa voidaankin äänestää salaiseksi. Etsivien ja Kansanlaivaston rahoitus perustuu lahjoituksiin. Etenkin teolliset kommuunit lähestulkoon kilpailevat keskenään näiden arvostettujen järjestöjen tukemisessa. Yhteiskomissio, joka ei ole ansainnut isoa alkukirjainta kahdesta edellisestä poiketen, on kommuuneja kansainvälisestä edustava instituutio. Luomansuun kommunnissa kokoontuva komissio oli alkujaan maailmalle annettu kompromissi vailla mitään oikeaa päätösvaltaa, mutta se on vuosien mittaan saanut kerrätettyä sellaista itselleen. Yhteiskomissio ensisijaisesti hoitaa kansainväliseen asiointiin liittyvää hallintoa: pitää rekisteriä kommuunien valtioihin suuntaavista kauppalaivoista, myöntää passeja kommunardeille ja toimii ylipäätään auktoriteettinä sellaisille asiakirjoille joita valtiot toisiltaan odottavat. Vuoden 1999 perustuslain mukaan kukin kommuuni rahoittaa komission toimintaa kiinteällä, pienellä summalla ja pitää siellä kahta jatkuvaa kommuuninsa suosiota nauttivaa edustajaa. Komissio edustaa kaikkia kommuuneja ulkopolitiikassa, voi määrätä kaikille kommuuneille yhteisiä tulleja ja voi kieltää tuotteita, teknologioita tai kemikaaleja kaikissa kommuuneissa, jos ympäristö, anarkismi tai ihmisyys sitä vaatii. Komission äänestyksissä vaaditaan vähintään 66% hyväksyntä ja vähintään yksi ei-kieltävä ääni kustakin kommuunista. Tämänkaltainen poliittinen toiminta on monista kommunardeista epäilyttävän valtiollista ja ehdotusten kaatuminen kahteen kieltävään ääneen yhdestä kommuunista on sääntö eikä poikkeus. Yhteiskomission kaikki päätökset ja viestintä on julkista ja saatavilla sähköisesti, vaikka, etenkin Saarimaassa, epäilykset salaisista äänestyksistä ja päätöksistä elävät. MerkkihenkilötOtto Kuusinen - Yhteiskomission puheenjohtaja
Anarkiaan vuonna 1965 syntynyt Otto Kuusinen aloitti uransa Punkataipaleen kommuunin kauppaneuvottelijana, myyden hienoa optiikkaa Ilioon. Troijalaiseen valtiomuotoon tehtävässään tutustuen, Kuusisesta tuli suuri yhteiskomission vallan kasvattamisen kannattaja ja liittyi 1997 kommuuninsa edustajana tuolloin juuri mitään tekemättömään komissioon. Ahkerana neuvottelijana Kuusinen oli yksi valtiomielisten kantava voima, kun nämä neuvottelivat kaikkien kommuunien kanssa komission vallan kasvattamisesta. Palkkiona työstään Kuusinen äänestettiin komission puheenjohtajaksi juuri ennen niin sanotun vuoden 1999 perustuslain vahvistamista. Komission puheenjohtajuus on koska tahansa äänestyksellä vaihdettava virka, mutta Kuusinen on onnistunut pitämään sen itsellään lähes 16 vuotta viimeisestä kahdestakymmenestä; näin ollen Kuusisesta on tullut maailmalla Saarimaita kenties eniten edustava kasvo. Vaikka hän niin sanottujen valtiomielisten ohtohahmoja, Kuusinen on silti vannoutunut anarkisti ja on esittänyt komission vain tehostavan niitä tekoja jotka kaikki kommuunit tekisivät muuten toisistaan erillään. Amiraali Marko Wójcik - Viimeinen vallankumoussankari
Vuoden 1937 lapsena Marko Vihervirta kasvoi keskellä Saarimaan romahdusta ja näki lähes kaikkien idelogioiden nousevan vuorotellen valtaan Saarimaan sisällissodassa ja kaatuvan yksi toisensa jälkeen. Monien ikäpolvensa lasten tavoin Markosta kasvoi valtaa kohden kyynin nuori, joka auttoi pitkään marginaalisena ryhmänä taistellutta anarkistista rintamaa kasvamaan yllättäen varteenotettavaksi voimaksi Saarimaan sisällissodassa. Monista muista nuorista eroten, Marko osoittautui taitavaksi sotilaaksi, komentajaksi ja anarkistiseksi puhujaksi, ja äänestettiin joukkueensas kapteeniksi 18-vuotiaana. Sodan jälkeen Marko oli yksi suurista anarkisteista, joka puhein ja esimerkein osallistui kommuunien rakentamiseen. Tällöin hän vaihtoi sukunimensä isoisänsä vanhaan puolalaiseen Wójcikiin, tuodakseen aatteelle kansainvälistä oloa ja ottakseen etäisyyttä eräästä Vihervirta nimisestä sotarikollisesta. Vallankumouksellisen armeijan palatessa koteihinsa ja kommuuneihinsa, Marko jäi osaksi Kansanlaivastoa ja on vuosikymmenten saatossa kohonnut sen johtoon, muiden vallankumoussankarien kuoltua tai tultua seniileiksi. Kansanlaivaston komentajana ja viimeisenä vallankumoussankarina Markon sanalla on Saarimaassa paljon painoa ja Kansanlaivaston lähes ehdoton uskollisuus. Marko on myös yksi viimeisiä tosianarkisteja, ja äärimmäisen skeptinen yhteiskomission kasvavaa valtaa kohtaan.
|
|
|
Post by Daatt on Dec 29, 2019 22:05:53 GMT 2
Talous ja teollisuus
Komentotalous on luonteeltaan täysin vapauden vastainen, se on kaikille selvää. Kapitalismi pitää itseään vapaana, mutta se rakentuu epävapaiden hierarkioiden varaan, monopolisoiden maan, rahan, ideot ja liikkuvuuden. Sosiaalidemokraatit luulevat selättävänsä kapitalismin, mutta he vain parantavat sen tappavia vammoja, pitäen hirviötä hengissä. Mutualismi ei vastusta vapaita markkinoita, vaan ensimmäistä kertaa todella vapauttaa ne. Todellisessa vapaudessa sota resursseista, sellainen johon kadonneita surumme kaikki, olisi ajatuksenakin mahdoton.
Pierre-Joseph Proudhon, filosofi ja taloustieteilijä Mutualistinen yhteiskunta - 1921
Vanhaksi teollisuusmaaksi Saarimaan talous on hyvin maatalousvaltainen, sillä 1942-1957 sisällissota tuhosi olemassa olleen teollisen pohjan. Etenkin kyläkommuunien vähäinen kirjanpito tuotannostaan tekee arvionnin hankalaksi, mutta arviolta maataloussektori vastaa 10-15% Saarimaan tuotannosta, teollisuussektori 30-35% ja palvelusektori 50-55%, tehden Saarimaasta teollisuusraskaan jälkiteollisen valtion. On syytä huomata, että palvesektorin osuus on kasvanut arvio arviolta, asiantuntijoiden lukiessa yhä useampia anarkistisen yhteiskunnan ilmiötä siihen mukaan. Koska Saarimaan uusi teollinen laajentuminen tapahtui vasta 80-luvun aikana, pääasiassa Elymolaisen kehitysavun ja luottojen turvin, on kommuunien teollisuuskoneet vanhimmillaankin useita kilpailijoitaan uudempia. Tämän "uuden teollisuuden" modernius on osoittautunut Saarimaalle siunaukseksi, uudempien valmistustapojen osoittautuessa erittäin kilpailukykyisiksi markkinoilla. Ja markkinat ovat, monien anarkistien harmiksi, tärkeitä modernille tuotannolle. Saarimaan suurimmat teollisuuskommuunit tuottavat pääasiassa ulkomaille, ja toimivat keskuksina joiden kautta valtiollisia hyödykkeitä päätyy Saarimaiden markkinoille ja maatalouskommuunien ylijäämä lähtee maailmalle. Toinen, 2000-luvun aikana räjähdysmäisesti kasvanut talouden ala on informaatiotekniikka. Kommuunit ovat maailman suurin avoimen lähdekoodin ohjelmistojen valmistaja, mutta monet kommunardit myös myyvät ohjelmistojaan kommuuninsa kautta, ja teollisuuskommuunit ovat edelläkävijöitä tietotekniikkaa hyödyntävän logistiikan saralla. Tämä on entisestään vahvistanut Saarimaan historiallisesti vahvaa asemaa logistiikka-alalla. Viime vuosikymmenten keskivertoa nopeammasta kasvusta huolimatta Saarimaa on ihmisten materiaalisen hyvinvoinnin mittareilla selvästi mannermaata jäljessä. Ylellisyystuottet ovat harvinaisia, elinolot usein ahtaita tai alkeellisia, ihmiset lomailevat harvoin, eivät voi usein matkustaa ulkomaille ja vain harva kommuunien rahayksikkö on vaihdettavissa ulkomaanvaluutoiksi. Ihmisten onnellisuus on silti keskivertoa parempi, elintasoerot maailman pienimpiä ja mitatuissa kommuuneissa tyypillinen työpäivä noin tuntia muuta maailmaa lyhyempi, usein kahteen lyhyeen työvuoroon jaksotettuna Merkittäviä teollisuuden- ja muun talouden aloja Saarimaassa on: - Laivanrakennus ja logistiikka
Talous lyhyesti
Saarimaan talous on maatalousvaltainen, elintaso vanhan maailman valtioista yksi alhaisimmista ja anarkia ei voi ohjata resurssejaan valtioiden tavoin. Rikkaimmat teollisuuskommuunit ovat kuitenkin suuryrityksiin verrattavissa olevia tekijöitä maailmalla, ja suuryrityksistä poiketen nämä eivät toivo maailman status quon jatkuvan.
Tuloja -Maan, tuotantovälineiden, pankkien ym. yhteisomistus -Ulkomaankauppa
Menoja -Sosiaaliturva -Kansanlaivasto ja etsivät -Infrastruktuuri -Tehottomuus
KulttuuriKommunistisessa yhteiskunnassa, jossa kenelläkään ei ole rajoitettua toimialaa, vaan jossa jokainen voi menestyä kaikilla aloilla, yhteiskunta säätelee tuotantoa siten, että voin päivänä tehdä yhtä ja seuraavana toista; metsästää aamulla, kalastaa iltapäivällä, paimentaa illalla ja kritisoida lounaalla ilman että minusta tulisi metsästäjää, kalastajaa, paimenta tai kriitikkoa.
Karl Marx, kommunistinen teoreetikko Pääoma - 1867
Saarimaan kulttuurista on hankala puhua kokonaisuutena, anarkistisen elämäntavan luonnostaan ajaessa kommuuneja ja kommunardeja etsimään omaa uniikkia luonnettaan. Anarkistisesta kulttuurista puhuttaessa tarkoitetaan niitä ilmiöitä, jotka ilmenevät anarkistisen talous- ja yhteiskunta-ajattelun seurauksena ja jotka ylläpitävät näitä, sekä niistä vapaaehtoiseen kanssakäymiseen perustuvista instituutioista, jotka ovat onnistuneet istuttamaan itsensä kommuunien enemmistön yhteiseen mielikuvitukseen sen ideaaleimpina esiintymismuotoina. Yhdistävien valtiollisten instituutioiden (koulujen, valtionkirkkojen ja kansallisten televisiokanavien) ajaa eri kommuunit kehittymään toisistaan erilaisemmiksi keskiaikaisten kylien tapaan. Maine/kunnia/sana
Yksittäisten ihmisten, kommunardien, maine on Saarimaassa hyvin tärkeää. Kommuunit hallitsevat itseään suoralla demokratialla, ja voivat ilman minkään korkeamman tahon valvontaa jakaa hyvinkin ankaria rangaistuksia rikollisilleen ja jakaa suuria osuuksia yhteisestä vauraudesta hyvämaineisille jäsenilleen. Ryhmäpaine on yksi kommuuneja korkeamman vallan puutteessa koossa pitävä voima, ja kommunardit ovat tarkkoja ylläpitäessään mainettaan rehellisinä ja hyvinä ihmisinä. Tämä maineen varjelu, kyky puolustaa itseään syytöksiltä ja halu vaikuttaa yhteisiin asioihin kaikki ajavat monia suomalaisia harjoittamaan retoriikkaa, joka on suosittu opinala Saarimassa. Taitavat puhujat saavat kommunarditovereitaan äänestämään halujensa mukaan, osaavat kaataa toisten kantoja ja puolustaa itseään syytöksiltä. Anarkiassa ei ole hallitsijoita, mutta siinä on pelkällä karismallaan toimivia johtajia, joiden väliset valtakamppailut voivat olla hyvinkin väkivaltaisia. Etsivät ja KansanlaivastoKaksi kaikissa kommuuneissa kunnioitettua ja lähes aina isolla alkukirjaimella kirjoitettua organisaatiota ovat Etsivät ja Kansanlaivasto. Nämä kaksi organisaatiota esiintyvät kielenkäytössä lähes myyttisinä sankareina, joihin kuolevaisia verrataan; älykkyyttä, rauhallisuutta ja puhetaitoa usein verrataan Etsiviin, ja Kansanlaivaston taistelijat esiintyvät rohkeuden, antautumuksen ja uhrautuvaisuuden vertauksissa. Etenkin anarkistiset sosiologit ovat korostaneet näiden kahden järjestön esiintymistä suomenkielessä tärkeänä ja itseään ruokkivana anarkian tukipilarina. Ei lienee kovinkaan suuri yllätys, että eräät suosituimmat suomalaiset kulttuurituoteet liittyvät juuri Kansanlaivastoon ja Etsiviin. Saarimaan pienessä elokuvatuotannossa sisällisodassa taistelevia yksittäisiä anarkistitaistelijoita hallitsevat suurimpien budjettien tuotantoa; etenkin ulkomaiset kriitikot rinnastavat tätä seikkailuelokuviksi Saarimaassa kutsuttua lajityyppiä klasissiin Neuvostoliiton kasakkaelokuviin. Seikkailuelokuvat ovat eläneet vuosikymmenten mittaan, ja nykyään muodissa olevat romanttiset sankarit voittamassa kaikki esteet tahtonsa puhtaudella on paluu 60-luvun alkuperäiseen tyyliin, yli vuosikymmenen mittaisen kyynisemmän ja moraalisesti harmaan aikakauden jälkeen. Elokuvissakin merkittävä, mutta etenkin kirjallisuutta hallitseva tyylilaji on vuorostaan suomalainen etsiväkirjallisuus, tai Saarimaa Noir, jossa perinteisen suomalaisen kirjallisuuden yksinkertainen ja realistinen kerronnan tyyli sekoittuu rikoksien sijaan enemmänkin niiden takana olleita sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita tutkivaan pohdintaan. Monet tällaiset etsivätarinat on tavallaan kriitiikkiä anarkismista ja kysyvät mikä ajaa ihmisiä rikoksiin ja hirmutekoihin täydellisessä yhteiskunnassa. Maininnan arvoinen menestyssarja on Etsivä Palmu -kirjat, jotka perustuvat suurin vapauksin Etsivien kuuluisimman murhatutkijan tapauksiin, ollen tyyliltään paljon perinteisempiä whodunit -teoksia ja vailla yritystä käydä dialogia anarkian luonteesta. Kommuunien kunnioitus Etsiviä ja Kansanlaivastoa kohtaan ilmentyy kenties parhaiten näiden järjestöjen rahoitusta tutkittaessa. Valtioissa asevoimat ja poliisit rahoitetaan verovaroin, joita kerätään ja kierretään suurta vaivaa nähden; Saarimaassa Etsivät ja Kansanlaivasto ovat asevoimat että poliisi ja ovat kokonaan rahoitettuja vapaaehtoisin lahjoituksin. Ikonoklastinen kirkko
Yksi vanha valtiollinen järjestö ei vain selvinnyt vallankumouksesta, vaan koki sen seurauksena uuden kukoistuskautensa. Tämä organisaatio on Saarimaan vanha valtionkirkko, suomalainen ikonoklastinen kirkko, joka oli eronnut mannermaan katolisuudesta 1100-luvulla, puhdistaessaan kirkkonsa synnillisistä kuvista. Radikaalista alustaan kunnolla koskaan irtaantumaton kirkko nautti vähäistä kuninkaisen suosiota 1800-luvun aikana ja rappeutui pahasti, mutta oli tämän välirikon takia se oli myös innolla mukana 1900-luvun vallankumouksessa, jossa kommunsitien yltiöpäinen ateismi ajoi sen lopulta anarkismin tukijaksi. Ennen sisällissotaa lähellä kuolemaa kitunut kirkko nähtiin valtion tuhon jälkeen yhtenä kollektiivisena martyyrinä, ja kruunun vihkimän arkkipiispan puutteessa erilliset hiippakunnat alkoivat nopeasti uudistaa itsejään paikallisten kommuunien tarpeisiin. Nykyään ei ole yhtä oikeaa ikonoklastista oppia, mutta eri hiippakunnat pitävät toisiinsa tiivistä yhteyttä ja ovat mahdollisesti vaikutusvaltaisin järjestö Saarimaassa. Arviolta kolmannes suomalaisista on ikonoklastisen kirkon aktiivijäseniä, ja vaikka suurin kansanosa onkin ateistinen, kirkkoa pidetään laajalti positiivisena voimana. KoulutusValtion puute tarkoittaa myös valtiollisten laitosten puutetta, ja kommuunien tarvetta järjestää nämä itse alueilleen, johtaen monenlaisiin erikoisiin järjestelyihin. Ulkopuolisiin silmään erikoisin on kenties Saarimaan koulutusjärjestelmä, joka ei jaa minkäänlaisia todistuksia tai muodollisia pätevyyksiä. Lähes kaikki kommuunit rahoittavat jonkinlaista koulua, mutta opetussuunnitelmat, jos sellaisia on, ovat löyhiä, muuttuvia ja koulun tai koulujen alueen asukkaiden päättämiä. Luonnollisesti tällainen järjestelmä johtaa etenkin pienemmissä kommuuneissa itseään ruokkiviin uskoihin. Pohjanmaalainen vaihtoehtoishoitihin uskominen ja savolainen kreationismi ovat kuuluisia esimerkkejä tästä, mutta myös vahvasti liioiteltuja. Kommuunit eivät elä totaalisessa eristyksessä toisistaan, ja kotiopetus usein täydentää eri tavoilla vajaita kouluoppeja. Yli- tai ammattiopistoja ei sellaisenaan Saarimaassa ole, vaan oppineet ihmiset järjestävät luentoja ilmaiseksi, maksua vastaan tai maksusta, ja etenkin kaupungeissa ammatteihin opitaan erilaisten oppipoikajärjestelmien avulla. Tällainen järjestelmä on johtanut siihen, että lähes kaikilla kommunardeilla on joitain yliopistotason opinnoiksi valtioissa laskettavaa koulutusta taustallaan, ja etenkin anarkismin teoria ja yhteiskuntafilosofia ovat suosittuja luentojen, keskustelujen ja väittelyiden aiheita. Vastavuoroisesti suoria sovelluksia vailla olevat kovemmat tieteet ja etenkin perustutkimus ovat Saarimaassa huonommassa asemassa ja nauttivat vähäisempää suosiota. Järjestelmän seurauksena Saarimaan idea nuoruudesta eroaa jossain määrin muun maailman opiskelijakeskeisestä versiosta. Opiskelujen ohessa työskentely ei ole merkki köyhyydestä, sillä työskentely ja oppiminen ovat joko sama asia tai opiskelu nähdään harrastuksena. Ammatinharjoitus
TEKSTIÄ Matkustus
TEKSTIÄ Ruoka
TEKSTIÄ Meri TEKSTIÄS Heimot
Saarimaan vanha kuningaskunta oli alkujaan viiden eri kuningaskunnan unioni, vaikka erot näiden välillä hiljalleen katosivatkin. Kansallisuusaatteen ja rotuopin tuleminen 1800-luvulla kuitenkin nostivat keskustelun viiden eri kuningaskunnan viidestä eri heimosta taas aiheelliseksi, ja nykyäänkin suomalaiset toisinaan, lähes aina leikkimielisesti, puhuvat heimoistaan.
Vakavaksi puhe käy silloin, kun se koskee mannermaalle vaeltaneita suomalaisia kansoja, sillä suomalainen ylpeys istuu syvällä. Saarimaasta pois lähteneet kansat/heimot koetaan jollain tavoin surullisina tapauksina ja ovat useiden vitsien aihe. Lappilaiset - valkoinen Pohjalaiset - punainen Hämäläiset - sininen Varsinaissuomalaiset - keltainen Savolaiset - vihreä Maantiede Vaikka Saarimaa sijaitsee päiväntaasajan läheisellä leveyspiirillä, on sen ilmasto suhteellisen kylmä. Valtameren halki aina pohjoisilta jäätiköiltä alkava Golf-virta päättyy suoraan Saarimaahan, aiheuttaen saarille viileämmän puoleisen lauhkean ilmaston. Saarilla on leveyspiirille harvinainen, terminen talvi, joka kestää noin kuukauden joka vuosi keskimäärin ja kaksi kuukautta koilisilla Lapin saarilla. Merivirran mukana saarille saapuu myös runsaasti sateita, jotka ohittavat saaret nopeina mutta rankkoina kuuroina. Pysyvämpi kostean ilmaston ongelma on saarien yllä usein roikkuva sakea sumu. Harvinaislaatuisen ilmastonsa takia Saarimaalla on monipuolinen luonto. Esimerkiksi Lapin saaristo on tunnettu kuusista ja muista pääasiassa pohjoisemmassa Neuvostoliitossa kasvavista puistaan, kun jo hivenen etelämpänä hämeessä voi tavata ainavihantoja subtrooppisia havupuita. Samaan tapaan saariston lintulajisto on erittäin rikas jo ennen saarille etelästä talvehtimaan tulevien lintujen saapumista. JATKUU JATKUU JATKUU [/span][/div][/font] Ulkopoliittiset suhteet Anarkismi on uusi, outo ja ainutlaatuinen yhteiskuntamuoto, mikä on herättänyt pitkään erilaisia vainoharhoja valtioissa. Mikäli maailmassa on jotain vialla, joku jossain syyttää siitä anarkisteja, mutta mikäli mikään ei ole vialla, niin keksiliäimmät ovat keksineet tarinoita merirosvouksesta, salamurhista ja vallankaappausyrityksistä. Näiden ilkeiden huhujen takana on kuitenkin jonkun verran todellisuutta, sillä Saarimaa on ollut lähes 50 vuotta maailman suurin poliittisten pakolaisten kohdemaa ja monien vapaustaistelijoiden ja agitaattorien kotisamata. Yhteiskomission tehtävä edustaa kaikkia 373 kommuunia maailmalle on aina ollut taistelu mäkea alas virtaava jokea vastaan, ja alati muutoksessa oleva komission kokoonpano on tehnyt minkäänlaisen kestävän politiikan mahdottomaksi. Ainoat pysyvä elementti Saarimaan ulkosuhteissa on ollut sen valmius kritisoida valtioita kaikista niiden virheistä ja suorastaan vainoharhainen kommunismin pelko. Ulkovallat ovat kuitenkin tajunneet myös Saarimaan ulkopolitiikasta päättävän yhteiskomission suuren heikkouden, kaikilla komissioilla olevan veton. Kommuunit eivät myy itseään halvalla, mutta tarpeeksi suurella sijoituksella kommuunien ulkopoliittinen päätöksenteko on halvautettavissa. Elymo: Tasavalta jossa valta ei ole tasan, mutta auttanut kommuuneja sodan jälkeen, hienostuneesti halveksuttu Ilion: Kaikista valtioista aidosti demokraattisin, myönteisesti nähty DDR: Kammottava näennäissosialistinen ja näennäisdemokraattinen hirvitys, täydellinen esimerkki valtioiden pahuudesta Kalni: Kammottava näennäissosialistinen ja näennäisdemokraattinen hirvitys, täydellinen esimerkki valtioiden pahuudesta Neuvostoliitto: Kammottava näennäissosialistinen ja näennäisdemokraattinen hirvitys, täydellinen esimerkki valtioiden pahuudesta Kaiserreich: Taantumuksellinen valtio, halveksuttu Varenna: Tasavalta jossa valta ei ole tasan, halveksuttu Huitsin-Nevada: Tällainenkin on olemassa? Kai sitäkin pitää sitten halveksua
|
|
|
Post by Daatt on Dec 30, 2019 2:51:04 GMT 2
HISTORIATapahtui jo, olet myöhässä. Tai sitten se on vasta tulossa, hankala sanoa, tulevaisuus on aina liikkeessä.
|
|
|
Post by Daatt on Jan 3, 2020 13:28:36 GMT 2
Valtion Anarkian tiedot ei-kriittisiltä osilta ovat kesken ja tulevat kokemaan valmistuttuaan pienen uudelleenjärjestelyn myös, mutta ketju on auki!
|
|
|
Post by Daatt on Jan 3, 2020 16:33:01 GMT 2
Asuntovene halkoi talvisen meren kovaa aallokkoa, tuuli puhalsi ja pilvet kerääntyivät taivaalle; myrsky oli nousemassa. Laivan kannella seisoi kaksi hahmoa, välinpitämättömiä kylmällä ilmalle ja tuulella pitkien, paksujen takkiensa alta. Sanaakaan sanomatta parivaljakko katsoi eteläistä horisonttia maalaavan Lapin saaren suuntaan, aivan kuin etsien jotain merkkiä. Pitkän hiljaisuuden jälkeen toinen hahmo, nainen, kohotti kätensä ilmaan ja osoitti suurieleisesti rannikon vieressä nopeasti kohoavaan mäkeen.
"Tuo. Hankamäki", nainen ilmoitti.
"Nimetty äkkisyvien vesien mukaan, vene voi purjehtia lähes mäen laidassa kiinni", naisen vierellä seisova mies vastasi. "Jos olet oikeassa, kuten olet" - mies kohotti katseensa paikantimen näytöltä - "kaarramme pian etelään ja saavumme Polanneenpellolle."
Parivaljalkko käänsi selkänsä saarelle ja käveli laivan sisälle. Mies tarttui ruoriin ja alkoi ohjata laivaa kohti mainitsemaansa satamaa. Nainen istuitui pöydän ääreen ja kaivoi esiin takkinsa taskuista paksun vihkon, jonka kannet olivat kuluneet kerrokseksi likaa ja naarmuja. Täyteen kirjoitettujen ensimmäisten sivujen ohitse nopeasti selaten, nainen lopulta aukaisi vihkon lähes tyhjälle aukeamalle, jonka alkuun oli pienellä, siistillä käsiallalla kirjoitettu joitain rivejä.
"Valmiina Esko?" nainen kysyi mieheltä.
"Valmiina Veera", mies vastasi irroittamatta katsettaan merikartoistaan.
"Polanneenpellon kommuuni, noin 7 000 asukasta, neljä kylää, perinteinen lappilainen..." Veera aloitti muistiinpanojen lukemisen.
"Miten perinteinen?" Esko kysyi väliin, katse edelleen kartoissaan. "Tietön, oletan, mutta junaa?"
"Ei junaa, ei kunnon teitä, ei autoja, laivaliikenne. Soiden saartama. Tiedot viisitoista vuotta vanhoja, että oleta virheitä", Veera vastasi riipustaen pari sanaa lisää vihkoonsa.
"Jatka."
"Viljelevät maata, kalastavat, polttavat turvetta. Merkitty riita naapurikommuunnin, Polttometsän, kanssa. Juuri se viidentoista vuoden takainen, Polttometsän jätteitä Polanneenpellon soille, kuolemantapaus samaan aikaan, ei murha, onnettomuus, etsivänä oli..." Veeran asiallinen äänensävy katkesi iloiseen naurahdukseen "etsivä Palmu."
Esko päästi nopean vihellyksen. "Kiireinen mies aikoinaan, miksiköhän kirjoittavat fiktiota, kun faktaakin on tarpeeksi."
"Faktuaalisesti tämä ei ollut murha", Veera vastasi vihkoa kynällään naputtaen.
"Ah, se vasta yllättäisi lukijan", Esko vastasi nostaen katseensa merikartoistaan. Luotuaan parilleen pikaisen hymyn, kapteeni käänsi katseensa ikkunasta ulos, kun maa ja laituri nopeasti lähestyivät laivaa.
|
|
|
Post by Sitoutumaton on Jan 3, 2020 22:32:31 GMT 2
Virka-apupyyntö Elymon valtiolliselta poliisilta
Tervehdimme virkaveljiämme viranomaisyhteistyön toivossa.
Maamme kansalainen, Sophonisba Russo, on tullut kiinniotetuksi tämän palattuaan lomamatkalta Neuvostoliitosta. Tutkintamme ovat vasta alussa, mutta olemme jo nyt todenneet Sophonisba Russon hallusta löytyneen tarvikkeita joilla pystyisi väärentämään Neuvostoliiton ruplia, ja myös väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia. Yksi näistä on yhteiskomissionne myöntämä.
Tiedustelisimme teiltä mahdollisia tietoja Sophonisba Russosta ja tämän asioinneista Saarimaan kommuuneihin.
Tämän viestin liitteinä on hallussamme olevat kuvat ja tuntomerkit kyseisestä naishenkilöstä ja hänen käyttämistään passeista, kaiken varalta jos hänet on kirjattu väärän identiteetin alle vierailessaan Saarimaassa.
|
|
|
Post by Daatt on Jan 4, 2020 3:21:25 GMT 2
Yhteiskomission rakennus kohosi sopivan ylväänä ja sopivan vaatimattona Luomansuun laitakaupungilla, sen puisen tornin huipulla loistava lyhty luoden yhten kiintopisteen kaupunkia peittävään sumuun. Päivän lämmin ilma tippuisi yön tullen taas pakkaselle ja sumu tiivistyisi jäisinä kiteinä maahan, mutta aamuauringon tullen nousisi taas peittämään kaupunkia.
"Sumuisaan kaupunkiin on hyvä kätkeä se mitä tahdotaan pitää piilossa", yhteiskomission rakennuksen kolmannen kerroksen ikkunasta ulos sumuun katseleva mies mumisi itsekseen. "Ei, ei, ei hyvä. Täällä olemme, sumun kätkemänä, poissa niistä katseista jot...ei. Sumu kätkee tämän kommuunin johon meidät on tarkoitettu kätkettäväksi, hmm, meidät on kätketty tähän sumuisaan kaupunkiin, hmmm..."
Sanoja suuhunsa sovitteleva mies oli Otto Kuusinen, yhteiskomission puheenjohtaja, joka valmistautui kohtaamaan joka kuukautisen äänestyksen komission puheenjohtajuudesta. Toiminnan mies, Kuusinen oli luonut maineensa vuosikymmeniä sitten kasvattaessaan yhteiskomission nykyiseen valtaansa, mutta kunniakin vanhentuu ja nykyisessäkään vallassaan komissio ei luonut taistelukenttiä toiminnan miehille voittaa sitä lisää.
Jokainen uusi kuukausi, jokainen uusi äänestys, oli vaara Kuusisen asemalla puheenjohtajana, miehenä joka luki kaiken, kuuli kaiken ja saattoi siten kääntää kaiken komission eduksi. Jos hänet korvattaisiin taas jollain saamattomammalla henkilöllä, vuosia odotettu tilaisuus saattaisi livetä hänen otteestaan.
"Maailma ei näe meitä, ellemme paljasta itseämme sille, jotain kansoista näkemässä tyrannien silmin..."
"Toveri Kuusinen", huoneeseen varoittamatta tunkeutunut sihteeri keskeytti puheenjohtajan ajatuksenkulun. "Olemme saaneet mitä kiintoisimman yhteydenoton Elymosta."
Sihteeri ojensi Kuusiselle Elymon virka-apupyynnön, jättäen paksun paperinipun toisessa kädessään vielä omaan otteeseensa.
Puheenjohtajan silmät selasivat saarivaltion viestin nopeasti lävitse. "Virka-apu ja viranomaisyhteistyö, heh. Tämä viesti taitaa olla seitsemän vuosikymmenen takaa. Voinko näyttää tätä komissiolle, selittää miten huonosti meitä hiljaisuudessamme ymmärretään? Mitä tiedämme tästä Russosta?"
"Tietysti voitte käyttää sitä toveri Kuusinen", sihteeri vastasi ojentaen paksun paperinivaskan Kuusiselle, "mutta uskoisin teidän voivan käyttää tätä vielä enemmän. Kaikki mitä tiedämme Sophonisba Russosta. Tiedän Teidän löytävän juuri oikeat kääntämään komission ajatukset puolellemme loukkaamatta Kansanlaivastoa."
Kuusinen luki ensimmäisen rivin paperinipun päällimäisimmältä sivulta, ja hymy huulilleen kohoten...
Vastaus Elymon virka-apupyyntöön - (julkista, kuten kaikki yhteiskomission viestintä)
Saarimaiden yhteiskomissio tahtoo ensinnä kiistää olevansa viranomainen taho. Olemme demokraattisesti valittu kommuunien asukkaiden suoraa tahtoa ilmaiseva elin.
Komissio on tutkinut lähettämänne asiakirjat ja toteaa ettei ole koskaan äänestänyt niiden joukossa ollutta Saarimaiden passia voimaan tulevaksi. Lähettämässänne aineistoissa kuvailtu ihminen kuitenkin löytyy eräistä kommuunien julkisista arkistoista, ja komissio voi varmuudella todeta Elymon valtiokoneiston pidättämän ihmisen olevan Saarimaissa syntynyt suomalainen, Sofia Romo.
Ohessa komission kopiot Kuoppalan ja Kansanlaivaston julkisista arkistoista kooduista tiedosta Sofia Romosta. Arkistot ovat julkisia ja luettavina internetissä, mahdollista tarkempaa tutkimustanne varten.
Saarimaan yhteiskomissio, puheenjohtajanaan Otto Kuusinen
Vastauksen liitteenä selvällä huolella Sofia Romosta kokoon koottu tietoisku.
|
|
|
Post by Daatt on Jan 5, 2020 3:43:40 GMT 2
Kommuunintalo oli vanha aateliskartano, reliikki monilta menneiltä ajoilta. Sen vanhin osa oli kivinen torni, mahdollisesti pientä keskiaikaista rannikkolinnaketta. Saarimaan yhdistyessä kuningaskunnista kuningaskunnaksi ja ruutiaseiden yleistyessä tällaiset linnat muuttuivat kahdella tavalla turhiksi, ja hyvälle rantatontille oli kohonnut entisten soturiherrojen jälkeläisten kartano. Kivitorni oli muuttunut kulmaukseksi rikkaan kirjavalle puiselle kaksikerroksiselle renessanssitalolle, joka oli puolestaan jäänyt kolmikerroksisen jugendin kivisen hirviön varjoon.
"Komiaa", Esko kommentoi näyn kohotessa esiin mäen takaa.
Etsiväparia saattoi kymmenpäinen kommunardijoukko, jota johti Aarmo Riemulaksi itsensä esitellyt vanhempi toveri. Tämä Riemula oli vaatimattomasti esitellyt itsensä Polonneenpellon merkkimieheksi, kymmenpäisen perheen isäksi, arvostetuksi kommuunin jäseneksi ja ikonoklastisen kirkon papipki. Tämä kaikki oli kirjattu Veeran vihkoon yhteen siistiin riviin. Nyt vihkoon lisättiin Aikion ilmeestä paljastuva pettymys Etsivien reaktioon kommuunintalosta.
Talon edustalla Etsiviä odotti väkijoukko. Kommuuni oli kokoontunut osoittamaan Etsiville tahtovansa antaa näille ulkopuolisille sen erityisen vallan, jonka turvin Etsivät toimivat. Joukossa oli myös selvästi äänestysikää nuorempia lapsia, luultavasti vierailijoiden mystiikan paikalle houkuttelemia; Etsiviä ei oltu Polonneenpellolla nähty puoleen sukupolveen, jolloin näistä kuuluisin oli siunannut pientä kommuunia läsnäolollaan.
Kymmenet kännykkäkamerat ja ainakin yksi rehellisempi sellainen tallensivat Etsivien kulun kommuunintalon ovesta sisään ja käytäviä pitkin kaikkein pyhimpään. Suuren salin keskusta oli aikoinaan toiminut tanssisalina, mutta nyt se oli vain koroke keskellä penkkirivien täyttämää tilaa. Kartanon väliseiniä oli revitty irti innolla, pylväitä oli lisätty korvaamaan niiden kantokykyä; kerrosten välejä oli tuhottu, luoden imprivoistuja parvia; arviolta puolet koko talosta hajotettu, sen paikalle rakennettu aito kansantila. Kokoustamaan mahtuisi pelkästään penkeille satoja ihmisiä, turvallisuudesta ja mukavuudesta piittamatta tuhansia.
Etsivät talutettiin kunnioittavan melun ja kunnioittavan hiljaisuuden sekoituksessa vanhan tanssilattian korokkeelle, josta kommuunin kokousten puhetta johdettiin. Aarmo Riemula asettui tottuneesti puhujanpöntön ääreen ja esitti asiansa suoraan ja lyhyesti.
"Toverit polonneenkyntäjät, Etsivät ovat vastanneet pyyntöömme nopeasti, ja vieressäni seisoo nyt Etsivät Esko Nissi ja Veera Walta", Etsivät nostivat kätensä korkealle ilmaan tullessaan mainituiksi, nostattaen nopeasti kuolevan puheensorinan salin väkijoukosta.
"Äänestimme pyytävämme Etsiviä avuksemme kaksi vuorokautta sitten", Riemula jatkoi yleisöstään välittämättä. "Olemmeko vielä samaa mieltä? Tahdommeko asettaa uskomme näihin kahteen Etsivään? Lupaammeko apumme ja rauhamme näille ulkopuolisille työssään? Myöntyvät olkoon rauhassa, eriävät nostakoon kätensä ja jos puheeseen on haluja, nostakoon sen tahtoiset ääntään!"
Sali hiljeni nopeasti, liike lakkasi ja ihmiset muuttuivat patsaiksi. Jossain perällä käytiin kovaääninen keskustelu, joka kuoli Riemulan tiedustellessa puheenvuoroa tahtovia. Sali oli täynnä, mutta tungokseksi asti, ihmisiä seisoi paljon, mutta ei penkkien puutteesta. Ihmismassan seasta nousi esiin muuma kohotettu käsi, yksi selvä metsä ääneä pitäneen kulman suunnalla, mutta enemmistön tahto oli yhdellä katseella selvä. Etsivä Veera rikkoi liikkumattomuuden avaamalla vihkonsa ja kirjaamalla sinne kaksi uutta riviä.
"Tahtomme on selvä!" Riemula julista. "Etsivät", puheenjohtaja käänsi katseensa parivaljakon suuntaan, "uskomme teille suureen vastuun, kahden nuorukaisen kohtalon tutkimisen. Seuratkaa minua takahuoneeseen, niin selitän surumme." Salin väkijoukko aloitti uuden äänenpidon ja hitaan hajaantumisen tahoilleen.
"Kiitos, toveri Riemula", Esko vastasi, "mutta uskon Veeran riittävän kuulemaan teitä. Tahtoisin itse saada sanoja täällä olevan väen kera, kun mitäs, lähes kolmannes teistä on tuloamme siunaamaan saapunut." Miesetsivä koitti samalla viittoa parilleen käsiään nostaneen kulmauksen suuntaan tarpeeksi hienovaraisesti, että puheenjohtaja Riemula ei sitä näkisi.
"Te tiedätte parhaiten", Riemula vastasi, yrityksen epäonnistuminen äänestään paistaen.
|
|
|
Post by Daatt on Jan 10, 2020 1:35:31 GMT 2
Anarkian punamusta lippu roikkui toimiston seinältä, vanha ja kulunut yksilö. Vain kahdelle muulle esineelle oli suotu kunnia koristaa samaa seinää: ikonoklastinen risti ja Neuvostoliiton sirppi ja vasara, mustaksi ja punaiseksi värjättyinä.
"Ennen kuin aloitamme", Veera sanoi kysyvään ääneen ja osoitti kynällään sirpin ja vasaran suuntaan.
"Ah", Riemula henkäisi innostus äänessään, asia oli selvästi lähellä hänen sydäntää. "Takanani roikkuu Polonneenpellolta alas lasketun valkoisten lipun korvannut punamusta, vapautuksessa palaneen kirkon alttariristi ja kommuunimme elvyttäneen kauppalaivan kapteenin lahja vapautuksemme 30-vuotisjuhlasta."
Veera laski kynänsä paperille ja kirjasi vihkoonsa muutaman sanan. "Neuvostokauppa pelasta kommuuninne?"
"Olette liian nuori muistamaan", Riemula vastasi, "ja se on onnenne. Synnyin itse heti sodan jälkeen, ja muun polveni kanssa kasvoin nälässä hyvinä aikoina ja nääntymyksessä huonoina. Neuvostoliiton kasvava kauppa 70-luvulla oli Lapille sitä mitä Elymon apu oli Pohjanmaalle; muistan vielä miten äänestimme itsellemme rahapalkan ja tiputin ensimmäisen kolikkoni koskaan, neuvostoruplan, eteläisen Lapin kirkkoja tukevaan kolehtiin."
Veera kirjasi vanhan miehen muistelon parilla sanalla. "Parini olisi hyvin kiinnostunut, hän harrastaa historiaa."
"Ah, Etsivän on varmasti hyvä kiertää saaria, nähdä maailmaa laajalti", Riemula vastasi hymyillen.
"...hyvää elämää, kiertää saaria ja nähdä niitä laajemmin. Etsivän työkin on - älkää kuulko väärin - hienoa, historia kun on ihmisilläkin", Esko vastasi kommunardin kysymykseen.
Erimielisen nurkan väki oli pääasiassa nuorta, keski-iältään juuri kolmeenkymmeneen saapumassa, Etsivä veikkasi. Kyseessä ei voinut olla kuitenkaan kaikki kommuunin nuoret, vaan tämä viisikymmenpäinen joukko oli luultavammin vain yksi kylänrykälme, tässä tai kaikissa asioissa muista syistään eri mieltä.
"Ihmisistä ja historioista puheen ollen. Olenko oikeassa, jos sanon teidän tuntevan nämä kadonneet?" Esko ehdotti, tuoden keskustelun ikävään todellisuuteen.
"Oskari ja Viivi?" nuorisojoukon etummainen mies tuhahti. "Kiittäkää meitä kutsustanne" - nuori mies viittoi ympärilleen - "Pastori Riemula tahtoi pitää tämän Pellon sisäisenä, mutta vaadimme Etsiviä kunnes Riemula antoi periksi ja kertoi seurakunnalleen mitä ääneestää."
"Oskari ja Viivi, hm?" Esko mutusteli nuorukaisen sanoja. "Tunnette kadonneet. Naapureita ja sukulaisia, asutte kaikki yhdessä kylistä erillään, uusi alue?"
Hämmästys loisti nuoren miehen katseesta. "Kyllä", tämä vastasi, "rata-aseman taloissa. Viivi on siskoni. Kuinka tiesit?"
"Riemula on sukunimi, mutta Oskari ja Viivi ovat etunimiä", Esko vastasi. "Ja uudet alueet, kuten viimeisen Etsivän raportista puuttuva junarata, ovat minne nuoremmat muuttavat kokemukseni mukaan. Rata-asema ja kirkko ovat riidoissa?"
"Asematöihin muuttaneet nuoret ovat Pellonpään kylästä, suojarajalta", Riemula vastasi Veeran kysymykseen. "Pellonpääläiset eivät ole koskaan olleet kirkollisia, mutta nämä nuoret ovat suorastaan vastaisiamme. Harva se äänestys ovat mielipidettäni vastaan ihan vain periaatteesta."
"Kylästään erillään aikuistuneita ja radikalisoituneita", Veera vastasi kohteliaasti, kirjoittaen huomionsa vihkoon. "Satapäinen periaatteen vastarinsa ei kuitenkaan ole paha. Polonneenpelto vaikuttaa vakaalta kommuunilta ja seurakunnalta."
"Kiitos", Riemula vastasi. "Kadonnut poika, Oskari Laine, oli yksi kovasanaisimmista nuorista. Matkusti myös ahkerasti toisiin kommuuneihin junansa matkassa. Uskoni on kova, että hän vain päätti lähteä jonnekin missä me ikonoklastit emme nauti suosiota. Kyllästyi Polonneenpeltoon, niin sanoakseni. Tyttönsä, öööh, Viivi Turvala sitten seurasi aviotonta miestään viikon itkettyään."
Veera nyökkäsi ja kirjasi tämänkin vihkoonsa. "Ei olisi harvinainen tarina, kaupungit houkuttelevat väkeä." Vihko sulkeutui hetkeksi, Veeran sormi sen välissä paikkana, kynä vihkon kulunutta kantta taputtaen. "Tällainen katoaminen ei kaipaisi Etsiviä, vaan olisi kommuunin sisäinen tapaus. Aseman nuoret tahtoivat meidät paikalle?"
"Kyllä, tahtovat tämän olevan jotain synkempää, kenties pelkäävät. Tarina on muuttunut pari kertaa, mutta tällä hetkellä väittävät..."
"...Laine kidnapattiin?" Esko taisteli liian epäuskon osoittamista vastaan.
"Oskari lupasi palaavansa seuraavana päivänä, eikä vain minulle, vaan Viiville ihan", yksi rata-aseman väen nuorista naisista vastasi kärkäästi. "Eikä Oskari osannut koskaan valehdella tälle."
Naisen katse oli hätääntynyt, pelokas, lähes maaninen, mutta silmien ympärys paljasti syyksi unen puutteen ja surun yhdistelmän, ei todellisuudesta eksyneen mielen. Rata-aseman Etsivälle tapausta kertomaan jääneetkään eivät vaikuttaneet pitävän naista harhaisena. Esko mutusteli kuulemaansa ja päätti sukeltaa syvemmälle.
"Ikonoklastinen kirkko siis kaappasi tämän naapurikommuunissa?"
"Ei Polttometsässä, vaan siitä vielä rantaa pitkin", keskustelua johtava Viivin veli vastasi. "Harvakari on kommuunin nimi, paikallinen satamakaupunki, jonne ratakin vie. Oskari kävi kaupungissa usein, toi meille pakettejamme." Viimeinen lause viittasi oletettavasti koko rata-alueen väkeen, nuorilla on tapana harrastaa kaikkea outoa ja kaupungeissa myydään kaikkea outoa.
"Polttometsä ja Harvakari ovat samaa hiippakuntaa Polonneenpellon kanssa?" Esko näki jo sielunsa silmissä suuren kirkollisen salaliiton, jossa pastorit uhrasivat nuoria poikia herralleen ja mestarilleen Reficulille.
"Niin totta kuin nimeni on Aleksi!" nuori mies julisti, saaden rata-aseman väen nauramaan jollekin sisäpiirivitsille. Huomatessaan Eskon kysyvän katseen hön vielä tarkensi "Mikä se todellakin on, Aleksi Turvala."
Esko piirsi kämmeneensä sormellaan lyhyen merkinnän aiheesta, katuen erkaantumistaan Veerasta, nyt hänen piti muistaa kaikki yksinään. "Onko paikallisella kollegioilla useinkin tapana kaapata ihmisiä?" Eskon äänessä ei ollut liioiteltua sarkasmia, pitäen kysymyksen kohteliaana.
"Hah", Aleksi naurahti Etsivän kysymyksenasettelulle. "Ei sitten keskiajan, mutta se on toinen tarina se" - Esko kirjasi faktan mieleensä, historian harrastus oli ajanut tämän Etsivän uralle - "Oskari ei oikeastaan käynyt Harvakarissa enää niin usein, vaikka oli tällä kertaa innostunut sataman valokuvaamisesta. Oli alkanut viettää aikaa Viivin kanssa enemmän, vaelsivat Polonneen sisällä, Kuivaniemen rannoilla ja katsomassa isänsä kuolinpaikka soilla..."
"Isänsä?" Esko keskeytti Aleksin. "Kutsuttiinko Laineen isän vuoksi Etsivät Polonneenpellolle viisitoista vuotta sitten? Itse Etsivä Palmu?"
"Kyllä", Aleksi vastasi lievästi hämmentyneenä. "Mutta se oli onnettomuus, ei liity mitenkään Oskarin katoamiseen; kirkko kaappasi Oskarin koska..."
"...poika oli uhkaillut meitä, ja nyt puhun kirkosta, en kommuunista, kylästäni tai perheestäni. Öööh", Riemula etsi sanojaan, "Oli uhkaillut Harvakarin pastorille paljastavansa koko, ja tämä on kuulemma ihan kirjallisena, paljastavansa 'Koko kirkkonne salaliiton, kaikki sen petokset ja rikkaudet', ja piti tätä selvästi suurena uhona."
Kynä teki jälleen kerran merkkejä paperille, sivu oli jo vaihtunut seuraavaan Veeran pienestä käsialasta huolimatta. Veera napautti viimeisen pisteen paikoilleen ja esitti kysymyksensä: "Onko teillä mitään käsitystä mistä Laine uskoi teitä kiristävänsä?"
"Kyllä", Riemula vastasi, "on paljonkin käsitystä. Pohjois-Lapin hiippakunta on nimittäin aikonut tuoda sen nimittäin itsekin julki, vaikka häpeäksemme myönnänkin miettineemme sen salaamista. Mutta pääksen ulostulostamme teimme jo ennen Laineen temppua!" viimeiset sanat pastori suorastaan saarnasi. "Totuus on, että kirkkomme on suuri Lapissa ja meidän pastorien sana voi kääntää monia ääniä kommuuneissa. Saimme kesällä selville monien pappiemme käyttävän sanojensa valtaa eräiden eduksi, vastineeksi lahjuksista ja synnistäkin."
"Teillä on tämä paperilla?" Veera kysyi kynäänsä sujuvasti paperilla liikuttaen.
"Meillä on tämä kaikki paperilla, ja surullinen korruptiomme on ratkottu kaikessa hiljaisuudessaan syksyn mittaan. Uskoni on kova, että nuori Lainekin sai tämän selville, ja karkasi surupäissään Harvakaria suurempaan kaupunkiin", Riemulan kertoi vakaalla ja arvokkaalla äänellä.
|
|
kurgg
Kollegisihteeri
Posts: 264
|
Post by kurgg on Jan 10, 2020 16:09:42 GMT 2
Jossain Kalnin ja Saarimaan välisellä merellä
Yksinäinen KLT-90-hävittäjälentokone lensi kovaa vauhtia kohti Saarimaata. Sen lentäjä oli lennolla yksin ja lentokoneessa ei ollut aseistusta tai muuta ylimääräistä.
Lentäjä sai radioonsa viestin:
"Kuuleeko Poikanen? Täällä Pesä."
"Poikanen kuulee."
"Noniin, eli kerrataan. Varmistetaan ensin, että kaikki on kunnossa. Onko ohjustentorjuntajärjestelmät valmiustilassa."
"Ohjustentorjuntajärjestelmät on valmiustilassa."
"Onko koordinaatit ja lento-ohjeet selvät?"
"Kyllä ovat."
"Onko amfetamiini otettu."
"Piristeet on otettu."
"Noniin, sitten voimme siirtyä seuraaviin ohjeisiin. Kuten tiedätte, lennon tarkoituksena on mennä Saarimaan ilmatilaan. Teidän tulee pysyä meren yläpuolella eikä koskaan lentää maan yläpuolella. Teidän tulee viipyä Saarimaan ilmatilassa vähintään puoli tuntia tai kunnes teihin otetaan saarimaalaisten tai meidän toimesta yhteyttä. Jos he pyytävät poistumaan ilmatilasta, totelkaa, mutta viipeellä. Jos he pyytävät laskeutumaan, lentäkää Saarimaan ilmatilasta pois niin nopeasti kuin mahdollista. Jos teihin ei oteta yhteyttä niin tosiaan poistutte puolen tunnin jälkeen, mutta varmistatte, että teidät huomataan. Välttäkää myös lentämästä hirveän lähellä laivoja, mutta jälleen niin, että teidät huomataan. Onko kysyttävää."
"Ei ole."
"Selvä, sen jälkeen radiokommunikaatio meidän puolelta loppuu tähän, otamme teihin yhteyden tunnin päästä, tai jos aikaisemmin lennätte pois Saarimaan ilmatilasta niin sitten te otatte yhteyttä. Onko asia selvä?"
"Kyllä."
"Selvä, onnea!"
Hävittäjäkoneen lentäjä kiihdytti tämän jälkeen vauhtia ja alkoi lentämään hieman matalalle. Tarkoitus oli lentää mahdollisimman lähellä Saarimaan maa-alueita, mutta kuitenkin aika- ja polttoaineikkunan rajoissa.
|
|
|
Post by Daatt on Jan 11, 2020 14:07:10 GMT 2
Lahnahden varuskunta, länsi-Savon
Varuskunta oli jokseenkin suureellinen nimitys yhdelle kerrostaloasunnolle kommuunin keskustassa. Se oli myös suureellinen nimitys sitä miehittävälle Kansanlaivaston korpraalille, jonka ainoa tehtävä oli istua varuskunnan tiloissa taistellen alkoholistisia taipumuksiaan vastaan. Korpraali Wagner kuitenkin oli esimerkillisen hyvä tehtävässään, voittaen tarttua pulloon vaikka istui toimistossaan kello yhdestätoista kahteen maailman ollessa ulkona.
Kansanlaivasto ylläpiti lukuisia tällaisia yhden hengen toimistoja ympäri Saarimaan rajoja, etenkin pohjois- ja länsirajoillaan. Yksittäisten taistelijoiden majoittamisen kustantaminen ei ollut kallista, toisinaan kommuunit itse maksoivat kunniasta saada sellainen. Saarimaan meriä jatkuvasti kyntävät yksityiset laivat ja niiden kapteenien ideologisuus olivat Kansanlaivaston todellinen varoitusjärjestelmä invaasioiden varalle, mutta mahdollisuus kommunardille marssia paikalliseen toimistoon kertomaan näkemästään tai pelkäämästään oli halpa varavarmuus. Lisäksi tällaisten toimistojen oli tarkoitus mobilisoida paikallinen militia nopeasti, jos valtiollinen maihinnousu havaittaisiin saapuvaksi.
Mutta todellisuudessa suurin osa näiden varuskuntien työstä oli suuresta vapaa-ajastaan selviämistä, sillä mitään ei koskaan tapahtunut. Kaiserreichsta Saarimaahan villin nuoruuden jälkeen päätynyt Wagner ei ollut tästä poikkeus, mutta piti raittiudestaan kiinni esimerkillisesti.
Silti. Tuo pullo, jonkun Wagnerin ongelmasta tietämättömän tämän käteen kommuunin uuden vuoden juhlissa työntämä. Se katsoi Wagneria viekoittelevasti, kuten hyvän vuosikerran kuuluikin; aitoa saksalaista viiniä, kallistakin. Sen pois heittäminen olisi tuhlausta, syntyä ja loukkaisi kohteliasta ihmistä, joka oli sen Wagnerille ojentanut.
Juuri tuossa ja tuolloin Wagner olisi hävinnyt taistelunsa, surullinen tappio Kansanlaivaston historiaan kirjattavaksi. Pullosta olisi alkanut pullot, juomisesta juopottelu, ja lopulta Wagner olisi suuressa humalaisessa viisaudessaan marssinut kommuunintalolle, ottanut huostaan sinne säilötyn palvelusaseensa ja, riideltyään kommuunin puheenjohtajan kanssa, aloittanut Lahnalahden ampumisina tunnetuksi tulevan tapahtuman. Siitä olisi, maailman sen hetkisen tilan takia, alkanut tapahtumien nopea ja yllättävä eskaloitumisen sarja, johtaen ihmiskunnan totaaliseen tuhoon ydintulessa kuuden vuoden kuluttua, ja useamman sadan vuosituhannen kuluttua maapallon hallitseva elämänmuoto olisi ollut ihmisen kaltaisen tietoisuuden kehittäneet karhut.
Kaikki tämä alkaisi yhdestä pullosta vuoden 1957 Spätburgunderia.
Mutta Kalni pelasti maailman tuolta kohtalolta, sillä juuri kun Wagner oli itsensäkään tajuamatta hakeutumassa kohti korkinavaajaa, varuskuntahuoneiston ovi lennähti auki. Kun Wagner palaisi pulloonsa paria päivää myöhemmin, ei se enää johtaisi ihmiskunnan tuhoon, vaikka yksi kasvihuone, perheidylli ja yhden Kansanlaivaston taistelijan maine saisivat kaikki pieniä kolhuja.
Huoneeseen rynnisti vanhempi mies, jonka Wagner tunnisti läheisen kahvilan omistajaksi.
"Korpraali?" kahviloitsija huusi ovelta selvästi hermostuneena.
"Olen", Wagner vastasi kävellen eteiseen, luoden viimeisen silmäyksen pulloonsa.
"Ristola soitti minulle juuri. Tiedettähän Ristolan? Kalastaja. Tämä soitti minulle kertoi jo hälyttäneensä Laivaston, mutta kenties sinunkin pitäisi..."
Lentotukialus Vapaus, Kuoppalan kommuunin varuskunnan satama
Eversti Rinne nuokkui toimistossaan kaikesta kahvista huolimatta. Elymossa vangiksi otettu kapteeni Romo ei ollut ainoastaan ruokkinut amiraalin vihaa yhteiskomissiota kohtaan, valmiiksikin ylipainonen tunne, vaan myös pistänyt upseerikunnan töihin, sillä esikunnan kokouksessa paljastui, että kukaan ei tiennyt tai edes epäillyt Romoa mihinkään salaliittoon kuulumisesta, vaikka tämän runsas matkustelu oli jotenkin tullut sallituksi. Rinne ja muu esikunta ei oikein tiennyt olisiko heidän pitänyt olla vihaisia vai ylpeitä aktiiviisesta kapteenistaan.
Ja siksi Rinne nuokkui toimistossaan. Yhtenä Romon tapausta tutkimaan laitettuna esikuntaupseerina hänen tehtävänsä oli käydä läpi Romon raportteja, ja nainen osasi kirjoittaa pitkälti ja mitään sanomatta tavalla joka oli joko luonnollista mestaruutta tai vaatinut vuosien harjoittelun.
Silloin hälytys alkoi soida, ja Rinne havahtui hereille. Laivan käytävillä alkoi jouksun äänet, kun taistelijat hakeutuivat palvelusasemilleen. Rinnekin veti lakkinsa päähän ja liittyi käytävien halki liikkuvaan taistelijoiden massaan.
Amiraalin komentokeskus ei ollut laivan komentosillan yhteydessä kannella, sillä amiraali ja kapteeni olisivat tuolloin toistensa tiellä, vaan komentokeskus oli kannen alla. Rinne työntyi amiraalin radiohuoneen lävitse, ohikuullen puhetta lentokoneesta, ja astui esikunnan kokoustilaan, jossa amiraali ja suurin osa muista eversteistä oli jo.
"Huomenta Rinne", amiraali Marko tervehti tulijaa katsettaan pöydälle levitetystä kartasta nostamatta. "Meillä on tilanne. Ja epäilemättä se on komission kirjelmän armosta."
Tapahtuu
Kalnin hävittäjään ei otettu sen puoli tuntia kestäneen kommuunien autonomian loukkauksen aikana yhteyttä, mutta Lahnalahden rannoilta poistuessaan Poikasen kutsumatunnuksella varustettu lentäjä näki tutkaansa ilmestyvän pisteen saarimaan suunnalta, nopeudesta päätellen toinen hävittäjä. Tämä tutkapiste jäi pyörähtämään Lahnalahden yläpuolelle Poikasen kadotessa Kalnin suuntaiseen horisonttiin.
Seuraavana päivänä Kansanlaivaston tiedote ilmoitti tuntemattomaksi jääneen hävittäjän Saarimaan kommuunien autonomiaa, ja seuraavan tämän tekevän valtiollisen sotakoneen tulevan ammutuksi alas. Lahnalahden kommuunin lehdissä ja länsi-Savon kommuunin mediassa laajemminkin kerrottiin Lahnalahden nopeasti onnistuneesta 100 kommunardin aseistamisesta ja laajemman mobilisaation äänestyskokouksen kutsumisesta. Monet savolaiset kommuunit ilmoittivat samalla järjestävänsä itse mobilisaatioharjoituksia lähiviikkoina.
Yhteiskomissio järjesti kuusi tuntia kestäneen istunnon tapauksesta, jossa Kalnin tuomitseminen syyllisenä tähän loukkaukseen kaatui vetoihin ja äänten puutteeseen, ja kaikkien valtioiden yleisempi tuomitseminen kaatui kahteen vetoon.
|
|
|
Post by Daatt on Jan 17, 2020 0:09:40 GMT 2
"Perkele", Esko manasi. "Se on juna."
"Maailma muuttuu, Eskoseni", Veera hymähti vastaukseksi.
Rata-asema sijaitsi lähellä kommuunin rajaa. Kartasta katsoen rata tuli Harvakarin kaupungista Polttometsän kommuunin kautta, pientä suotonta aluetta pitkin, ja jatkui aina Polonneenpellon suurimpaan kylään, Märkäniemeen.
Tämä pienempi pysäkki, jonka ympärille oli rakennettu pieni asutus, rykelmä useimpien suussa, oli olemassa vain koska tästä oli nopeampi tieyhteys kahteen muuhun kommuunin kylään. Etsivien veneen vastaanottanut laituri, Rikkolan kylä, oli suoran tieyhteyden päässä tästä pienestä pysäkistä, kuten myös Pellonpään kylä, joskin itään rannikon suuntaisesti.
Kommuunintalo oli vanhana linnana ja kartanona erillään kaikista kylistä, kartalla se komeili lähes täsmälleen kolmen kylän keskellä. Esko piirsi sormellaan kartalle tämän päivän reitin Rikkolan satamasta kommuunintalolle ja sieltä tälle rata-asemalle. Alueen nimikin oli kauniisti kartalla, Rata-aseman aukio. Esko pudisti päätään tälle nimeämisen luovuudelle.
"Tämä rata on kuinka vanha?" Veera kysyi Etsivien saattajaksi päätyneeltä Aleksilta.
"Yksitoista vuotta. Tämä asema avattiin kuusi vuotta sitten, ja kommuuni rakensi talomme samaan aikaan", nuori mies vastasi. "Varsinainen huolto tapahtuu Harvakarissa, mutta meillä on Juhani ja joitain osia, jos tulee jotain akuuttia. Me muut pidämme huolta radasta, rahtaamme paketteja Rikkolaan ja Pellonperään ja niin edelleen."
"Rata on rakennettu kuivan maan yli?" Esko kysyi väliin. "Onko se luonnollista vai kuivatettua, en ole geologi, niin en osaa edes arvata."
"Kuivatettua", Aleksi vastasi. "Vuosikymmeniä sitten jo, pian sodan jälkeen, kun hiilestä oli pulaa ja aloimme kuskata turvetta Harvakariin. Nykyään kaukolämpöputki kulkee samaa reittiä, joskin vain Polttometsään."
"Eikö Polttometsällä ole omaa energiaa? Nimen perustaalla kuulostaa että olisi."
"Ei ole", Aleksi naurahti. "Polttometsä on vanha nimi. Valmistivat tervaa aikoinaan, ei enää vuosisataan."
Etsivät kiittivät Aleksia ja aloittivat kierroksensa rata-alueen ympärillä. Kaikkien tarinan versioiden mukaan Oskari Laine oli noussut tällä asemalla Harvakarin junaan noin kaksi viikkoa sitten, ja Viivi Turvala viikkoa myöhemmin. Kumpaakaan ei oltu sen jälkeen nähty, ja naapurikommuunitkaan eivät olleet näitä kyselyiden mukaan nähneet.
Talvi oli lämmin, talveksi vain tavasta kutsuttu, mutta lumen itsepintaiset jäänteet taistelivat jäisestä olemassaolostaan auringonpaistetta vastaan. Veera tarkasteli jäiseen maanpiintaan tallentuneita kengänjälkiä. Esko seurasi katseellaan asemalta alkavaa tietä, joka haarautui kulkemaan yhteen suuntaan asuntorykelmän lävitse ja radansuuntaisesti kohti kaukaista Märkäniemen kylää, ja toiseen suuntaan mutkitellen horisontissa siintävään rantaan, jossa, mäkien takana, oli Rikkolan kylä. Aurinko oli laskemassa ja nouseva hämärä teki erottamisen hankalaksi, mutta Esko uskoi näkevänsä kohdan jossa uusi radalle johtava tie alkoi selvästi vanhemmasta ja kuluneemmasta asfaltista.
Veeran kiinni lyötävän vihkon ääni oli merkki kierroksen jatkamisesta. Esko irrotti katseensa tiestä ja seurasi aisapariaan asemalle, jonne tämän illan junan piti kuulema piakkoin saapua. Rakennus oli puinen ja valkoinen, enimmäkseen varasto, mutta oli sen sisään kahvihuone ja pieni konepajakin keksitty. Kahvihuone oli kadonneen Oskarin tila, jossa tämä odotti junia niiden lasteja purkaakseen, mutta pikaisella katsauksella Etsivät totesivat sen täysin mitäänsanomattomaksi. Veeran jäädessä keittämään kupillista, hyppäsi Esko laiturilta raiteille, ja mittasi niiden leveyden Neuvostoliiton käyttämäksi. Mittanauhan rajallisen pituuden takia asemalaiturin pituus selvisi Eskolle vähemmän tarkalla askelmitalla, mutta vanhoja neuvostovaunuja, tällä radalla luultavammin kulkevia, ei tämän arvion mukaan mahtuisi veturin päälle kolmea enempää laiturin varrelle.
Aleksi, nyt Oskarin sijaistaja asemamiehenä, tuli kertomaan junan saapuvan vartin kuluttua, ja Esko siirtyi odottelemaan kahvihuoneeseen Veeran kanssa kupposen ääreen. Etsivät pitivät pienen aivoriihen kahvia nauttiessaan, ja lopulta Veera kirjasi vihkoonsa tapauksen otsikoksi "Kadonnut rakkaus" koristeellisella käsialalla muuta sivua täyttävästä pikakirjoituksesta poiketen. Sitten juna saapui asemalle pillit ulvoen.
"Nämä tässä ovat Etsiviä, Laineen takia paikalla", Aleksi esitteli Eskon ja Veeran vanhan neuvostohöyryveturin vetämästä junasta ulos tulevalle vanhemmalle naiselle.
"Oskarin?" nainen kysyi hämmentyneenä. "Koska kutsuitte Etsiviä?"
"Äänestys oli eilen", Esko vastasi ennen Aleksia ja ojensi kätensä naiselle. "Minä ja parini tässä satuimme olemaan valmiina ja vapaana tästä vain pari kommuunia etelään. Esko Nissi ja Veera Walta, jos tahtoisit vastata pariin kysymykseemme."
"Niina Riemula, ei sukua pastorille", nainen vastasi tuhahtaen ennen ja jälkeen, kätellen Eskoa voimallisesti. "Ja kyllä, olin matkassa kun Oskari katosi ja olin matkassa kun tämän tyttö katosi, olen aina matkassa. Veturin pojat vaihtuvat, mutta harvoin ulkoilevatkaan tällä pysäkillä."
Eskon piti käsin kokeilla kulmakarvansa asentoa, ollakseen varma että sen asettelu olis opivan ihmettelävä. "Noh", hän aloitti luoden kysyvän katseen Veeraan, "onnistuitte luultavasti vastaamaan jo tärkeimpään kysymykseen, mutta kysyn sen silti. Laine olisi voinut nousta junaan sen poistuessa huomaamattanne?"
"Kyllä", Niina vastasi ojentaen kätensä perimmäisen tavaravaunun suuntaan. "Kaikki tälle asemalle purettava kootaan tuonne perälle, ja se oli Oskarin tehtävä valvoa ettei junaan nousta luvatta. Jos poika ei valvoa itseään ja minulla ei ole syytä katsoa takavaunuun, niin onhan se siellä voinut ajaa mukanamme Märkäniemeen ja sieltä aina Harvakariin asti. Minulla on mukava soppi etuvaunussa, ei syytä olla perällä."
"Kiitos", Veera vastasi Eskon puolesta, tämän ollen jähmettynyt tästä selvästä suorasanaisuudesta.
Etsivät auttoivat Niinaa ja Aleksia tyhjentämään taaimmaisen vaunun, joka näytti tyhjänäkin sisältävän muutaman kolon jossa karkuri voisi piileskellä, vaikka joku tulisikin tarkistamaan. Laiturille tyhjennetty tavara oli pääasiassa lannoitteita, kemikaaleja ja koneen osia kommuunin tarpeisiin. Veturin pilli vihelsi kerran, merkiksi pian alkavasta matkan jatkamisesta Märkäniemeen, josta juna palaisi tunnin tai puolentoista kuluttua Harvakarille pysähtymättä tälle asemalle.
"Muuten", Niina ei-pastorille-sukua Riemula kysyi nojaten vaunun ikkunasta ulos, "kuinka tiedän että olette etsiviä?"
"Sanamme!" Esko huusi iltaa kohden yltyvän tuulen ylitse.
"Ja jos se ei riitä, niin voit soittaa päämajaan!" Veera lisäsi.
"Meillä on myös hassut hattumme veneelläni, jos tahdot kompromissin!" Esko huusi junan jo kiihdyttäessä kauemmaksi ja sen höyryn levitessä taivaalle pilviä kohti.
Junan kadotessa metsän ja mäen taakse, Etsivät kääntyivät kierroksensa seuraavaan ja viimeiseen kohteeseen. Yö, lumettomuudessaan tavallistakin pimeämpi, oli jo laskeutumassa, ja Etsivien pitäisi kävellä vielä takaisin asuntolaivalleen. Kadonneen Laineen ja Turvalan asunto olisi näiden viimeinen pysäkki tältä päivää. Aleksi Turvala saattoi parivaljakon asutusrykelmään, ja Esko laski talojen määrän lähemmäksi kolmannen kymmenen alkua, kaikki nätisti saman tienpätkän varrella.
Kadonneiden asunto oli taloryhmän reunimmaisin talon, kolmikerroksissen elementtitalon, yläkerta. Porraskäytävä kaikui Etsivien askeleista, ja uteliaat alakertojen naapurit ilmestyivät oviaukkoihin katsomaan seurueen kulkua.
"Kadonneet eivät voineet poistaa asunnostaan mitään isompaa huomaamattomasti", Veera kuiskasi Eskon korvaan Aleksin tapellessa Oskarin ja siskonsa huoneiston lukkoa vastaan. "Kukin kerros on vain yksi asunto?" Veera kysyi kovempaan ääneen huomattuaan Aleksin kysyvän katseen.
"Kyllä", Aleksi vastasi ja kirosi lukkoa kuiskaten. "Kaikissa taloissa on kolme kerrosta, 78 asuntoa yhteensä, joista kuusi asumatta - perkeleen ovi - käytämme niitä varastoina, pelitiloina ja Viivi maalasi taulujaan yhden nurkassa."
Lopulta ovi aukeni ja Etsivät kävelivät sisään. Asunto, kuten talokaan, ei ollut kovin iso; eteistä seurasi heti suurimman tilan vievä olohuone, josta erkani vasemmalle kolme yksityistä huonetta ja oikealle pesutila sekä pieni keittiö, joka oli puoliksi avoin olohuoneen suuntaan. Aivan olohuoneen perällä oli ovi asunnon parvekkeelle, ja kullakin yksityisellä huoneella oli oma pieni parvekkeensa. Eteinen ja olohuoneen sen puoleinen seinä olivat kaappitilaa.
Etsivät kävivät asunnon nopeasti, mutta tarkasti lävitse. Saanti oli kuitenkin laihaa, ei päiväkirjoja, dramaattisia viestejä, pakkauksen jälkiä tai mitään. Esko kuitenkin pinosi olohuoneen pöydän välitasolta mukaansa pari maalausta, jotka Aleksi tunnisti Viivin tekemiksi, kadonneiden yhteisen sängyn alta löytyneen vaellusrepun ja Laineen junakalenterin. Nämä matkassaan Etsivät toivottivat Aleksille hyvää yötä ja aloittivat kävelynsä asuntoveneelleen taivaalla loistavan kuun vähäisessä valossa.
|
|
|
Post by Daatt on Jan 17, 2020 2:39:29 GMT 2
Lentotukialus Vapaus, Kuoppalan kommuunin varuskunnan satama
"Huomenta Rinne", amiraali tervehti astuessaan varoittamatta everstin toimistoon. "Miten tapaus Romo etenee?"
"Marssii paikoillaan", Rinne huokaisi. "Kapteenimme on selvästi sekaantunut johonkin, mutta tämän sanominen on kuin sanoisi taivaalla olevan väri."
Amiraali naurahti tunnistettuaan vuosikymmeniä sitten liikakäyttämänsä vertauksen. Jostain vodkapullon taikoen ja Rinteen juomalasit pöydäktäpoimien, amiraali Marko Wójcik istuitui everstin pöydän ääreen.
"Et ole sattunut kuulemaan päivän suurinta uutista?" amiraali kysyi everstiltään tälle vodkalasia ojentaen.
Rinteen kysyvän ilmeen nähdessään amiraali hymähti, tyhjensi lasinsa yhdellä kulauksella ja kumartui kytkemään everstin radion musiikkikanavalta uutisiin.
"...Aurlandin yleislakko on muuttunut viimeisimpien tietojen mukaan kansannousuksikin kuvattavaksi liikehdinnäksi, ja..."
|
|
|
Post by Ilion on Jan 17, 2020 20:36:33 GMT 2
Virallinen ja julkinen ilmoitus Saarimaan Yhteiskomissiolle sekä Kansanlaivastolle
Ilionin hallitus ilmoittaa seuraavansa huolestuneena Aurlandin kriisin yhteydessä tapahtuvaa kansainvälistä eskalaatiota. Kuten olette voineet viestistämme Elymon ulkoministerille havaita, Ilion on jälleen kerran uudistanut lupauksensa sulkea Maailmankatarakti mahdollisilta sotilaallisilta pyrkimyksiltä. Saarimaan Kansanlaivaston toiminta Aurlandissa on kuitenkin vakavasti provosoinut ja eskaloinut kriisitilannetta, ja antanut pontta Elymon lehdistössä esitetyille ajatuksille sotilaallisesta interventiosta. Tällä perusteella, sekä yleisen rauhan takaamiseksi, kehotamme Saarimaan Yhteiskomissiota ja Kansanlaivastoa välttämään kaikkia provokaatioita ja sotilaallisia toimenpiteitä Aurlandin tilanteeseen liittyen. Kehotamme teitä myös asettumaan Ilionin tueksi maamme ulkoministerin Adrastus Deicoonin pyrkiessä rauhanomaiseen neuvotteluratkaisuun Aurlandin kriisin osapuolten välillä.
|
|