|
Post by Daatt on Jan 18, 2020 0:24:36 GMT 2
Julkinen vastaus Ilionille Kansanlaivastolta
Aurlandin tilanne koskettaa kaikkia ihmisiä ja kaikkia valtioita, ja historian opetuksista tiedämme mihin opportunismiin ja kauhuihin mitä inhimillisimmätkin tilanteet voivat kehittyä. Kansanlaivasto on jo ilmoittanut Aurlandin hallitukselle suojelevansa sitä ulkomaiden yrityksiltä sekaantua sen neuvotteluihin Kansanrintaman kanssa. Kansanlaivasto on maailman ainoa sotilasvoima, joka sekä kykenee estämään ulkovaltojen väliintulon Aurlandin kansan oikeutettuun taisteluun, että on itse kykenemätön miehittämään Aurlandia.
Kansanlaivasto ei aio millään sanalla tai teolla aiheuttaa väkivaltaisuuksia Aurlandissa, vaan ainoastaan turvata Aurlandin kansan luonnollisen oikeuden vaatia vapauttaan.
Marko Wójcik Kansanlaivaston amiraali
|
|
|
Post by Daatt on Feb 26, 2020 1:38:49 GMT 2
"Olet katsonut tuota maalausta nyt kuukauden pian", Veera keskeytti Eskon ajatuksenjuoksun. "Selviääkö maailman salat siitä, tai ainakin tämä tapaus?"
"Ei, en saa tästä kuin uuden kysymyksen", Esko vastasi hämmennyksestä toivuttuaan. Etsivämies nousi tuoliltaan ja levitti kadonneen Viivin maalaukset ja piirrustukset kaikki pöydälle parinsa katseltavaksi. "Kenties kaksikin kysymystä, sillä tahdon tietää miksemme koskaan saa normaaleja tapauksia", sanojensa tehoksi Esko levitti kätensä teatraalisesti kuvien ylle, kuin näkymä olisi ilmiselvä.
Veera antoi katsensa kiertää kuvasta toiseen, miettien mitä niissä oli nähtävää. Tuossa oli kynällä nopeasti sutattu rantaviivan luonnos vieressään huolella vesivärein viimeistelty impressio tuulta vasten taittuvasta puusta. Kolmantena oli huolellinen viivapiirros betonisesta tai kivisestä rakennelmasta, luultavasti paikan päällä tai valokuvan avulla piirretty tarkkuudesta päätellen. Seuraavan rivin kuvista ensimmäinen oli toisen kadonneen, Oskarin, kasvot hyvin muttei täydellisestä kaappaava maalaus, ellei tämän nenä ollut luonnossakin epämuodostunut, hymyilevän Oskarin takana aukeni ikkuna meren suuntaan. Seuraavakin kuva rivissä, oikeastaan kaikki kolme muuta, olivat maalauksia ja piirrustuksia Oskarista istumassa, seisomassa ja kyykkäämässä veden äärellä, mutta kahdessa viimeisessä suolla, ei meren rannalla...
...suolla? Kaikki seuraavatkin kuvat vaikuttivat, mitä niistä saattoi sanoa, sijoittuvan suolle. Eikä tämä ollut mikä tahansa suo, vaan yksi ja sama, jos kahta kuvaa yhdisti tuolla sama fallosmaisena esiin työntyvä kivi ja näistä toinen jakoi kolmannen kanssa saman mäenharjan horisontissa; kaikkia kuvia Veera ei saanut nopeasti sidottua yhteen ajatuksissaan, mutta luotti Eskon jo tehneen sen näille valitsemilleen kuville. Sama varmasti päti merellisiin kuviin, ja tätä ajatellessaan Veera jo näki sen saman puun, yhdessä kuvassa kunniapaikalla olleen, monen taustalla.
"Nämä kaikki on kahdesta ja vain kahdesta paikasta", Veera julisti.
"Ja jos katsoisit kääntöpuolille tai kulmiin, jonne Viivimme on nimensä ja päivät kirjoittanut, niin tietäisit kaikki yhden kuukauden tuotoksisi", Eskon sanoissa saattoi kuulla pienen ylpeyden äänen. Tämä ei ollut odottamatonta, Veera oli alunperin tuonut serkkunsa yhtä tapaustaan katsomaan ja saanut täyden selvityksen iltaan mennessä, johtaen Eskon ennätysnopeaan hyväksyntään Etsivien kokelaaksi. Ei tämä todellakaan ollut odottamatonta, mutta aina yhtä yllättävää.
Menneiden muistelot katosivat Veeran mielestä yhtä nopeasti kuin ne sinne tulivatkin, nykyisyys oli tärkeämpi. "Kaksi katoamista edeltävää aihetta ei vielä sano etteivätkö olisi karanneet kuten kymmenet muutkin. Mihin olet keksinyt liittää nämä?"
"Suo on, vanhojen valokuvien perusteella sama johon Oskarin isä Polonneenpellon viimeisessä Etsivien katsauksessa vahingossa hukkui", Esko kokosi suokuvat yhteen pinoon tätä sanoessaan ja käänsi sitten katseensa merellisten kuvien puoleen. "Näissä näkyvä asutus ei vaikuta satamaltamme, joten oletin niiden olevan Märkäniemiä, Riemulan kylää. Kaikki kuvat ovat tämän betonisen bunkkerin ympärillä, sodan peruja oletan, ja löysin kuin löysinin sen Märkäniemen rannalta vanhastakin kartastamme."
"Eli et keksinyt mitään karkaamista vastaan?" Veera kysyi.
"Vielä!" Esko vastasi nostaen kätensä suurieleisesti ilmaan. "Sinäään et voi kieltää, että kaksi rakastunutta nuorta karkaamassa eri aikoina eikä yhdessä ei olisi outoa. Nyt meillä on kaksi selvää aluetta, johon näillä oli kiinnostusta ennen katoamistaan. Miksi emme tutkisi niitä tarkemmin?"
Veera ei voinut kuin kohauttaa olkiaan hyväksyvästi. Esko teki kaiken vaikeimman kautta, mutta yllättävän usein se kannatti.
|
|
|
Post by Daatt on Mar 12, 2020 16:20:12 GMT 2
Räntä ja rakeet sekoittuivat yhdeksi sateeksi joka piiskasi koko kommuunia. Suo, tavallisinakin päivinä vaarallinen, oli nyt suorastaan kuolettava. Puisista parruista koottu polku sen halki oli kosteudesta liukas ansa, josta kaikki paitsi varmajalkaisimmat kulkijat kaatuisivat kylmään veteen. Vaarasta tietoisina kaksi Etsivää taistelivat tietään suon keskustaa kohti sään ja sateen lävitse suossa itsessään, ei puisella polulla, kulkien. Saattomieheksi kylältä tarjoutunut tilanmies oli jättänyt Etsivät oman onnensa nojaan tajuttuaan etteivät nämä muuttaisi mieltään matkan vaivoja tajutessaan.
"Tämä on pyhiinvaellus", Esko oli selittänyt vanhalle miehelle. "Suolla ei ole vain kadonneen Oskarimme isän kuolinpaikka, traaginen mutta meille merkityksetön menneiden tyyssija. Ei, siellä on ne samat kivet, puut ja parrut ja sama yllättävä syvennys joista olemme Etsivistä kuuluisimman raporteista lukeneet. Pidättekö kirjoista? Kyllä, tämä olisi kuin astuisi sellaisen sivuille ja sanoista mieleesi muuntuvat kuvat ja todellisuus jota sanat koittavat jäljitellä yhdistyisivät yhdeksi ja samaksi. Täydellinen kehä."
Ja lisäksi oli se mikä oli jäänyt sanomatta. Oskari oli käynyt omilla pyhiinvaelluksillaan isänsä kuolinpaikalla viimeisinä viikkoinaan Polonneenpellolla. Ei isänsä haudalla, joka oli siunattua maata kirkon kupeessa, vaan kuolinpaikalla, jossa seisoi hautakiven pari varoittamassa äkkisyvänteestä muuten polven korkuisessa suossa ja kertomassa siihen viimeksi astuneen surullista tarinaa. Jokin oli ajanut Oskarin tänne useasti, rakkaansa mukanaan lopulta. Katoamiset maalaiskommuuneista eivät olleet harvinaisia, kun nuoret lähtivät vailla varoituksia kaupunkeihin onneaan etsimään, mutta Etsivien kutsuminen oli harvinaista, vaille parempia perusteluita jääneet kaappaussyytteet harvinaisempia ja tällaisten lisäoutouksien kasautuminen teki harvinaisesta kiinnostavaa, jännittävää suorastaan.
Nyt Etsivien edessä kohosi tuttu näky, vaikka sade teki parhaansa sen peittääkseen. Merellinen horisontti oli näkymättömissä kaukaisuudessa, mutta syvämmälle maahan päin katsottaessa mäet olivat toisia kaukaisia saaria lähempänä, ja edes pyryttävä räntä ei voinut estää niiden tummien varjojen erottamista läheisessä kaukaisuudessa. Etsivät pysähtyivät ja käänsivät katseensa läheisen puun suuntaan. Keskellä suota seisoi maamerkkinä suuri kuusi kuin muinaisista tarinoista karanneena, helposti, etenkin tällaisessa säässä, kuviteltavissa muinaisten jumalten luonnolliseksi temppeliksi. Todellakin, tällaisten puiden ja suurten kivien luona oli muinaisina aikoina hukutettu ihmisiä jumalten iloksi, ja heti puun hallitseman pienen kuivan kohoaman vieressä suoveden pinnan rikkoi veistetty paasi.
"VAROKAA TOVERIT!
TÄHÄN KUOLI TOVERI LEINO VILJANEN VAJOTTUAAN SYVÄÄN POLONNEENPELLON PUOLESTA YÖSSÄ SEISTESSÄÄN.
MUISTAKAA TOVERI VILJASTA."
Esko ja Veera riisuivat jo muutenkin läpimärät hattunsa kunnioittaakseen toverin muistoa muutaman sekunnin. Sitten parivaljakko varovaisesti kokeili kiven varoittaman äkkisyvän rajat ja kävelivät kuusen vähäiseen suojaan.
"Ruumis löydettiin suolla, tai paremminkin rämeellä, muuten polvenkorkean pinnan alla väijyvästä monen metrin kolosta, josta se oli vedestä raskaiden vaatteidensa painosta pois selvittyään pintaan noussut", Veera aloitti nyökäten kiven ja kuopan suuntaan.
Esko veti syvään henkeä jatkoi. "Kolo on heti edesmenneen kuolemaan johtaneen sattumuksen tapahtumien aikana vartiopaikkanaan pitämän puun juurella, seitsemän askeleen matkalla", hän toisti lähes resitoiden. Etsivien oma pyhiinvaellus oli kenties peitesyy näille vierailla suolla, mutta se ei ollut täysin keinotekoinen.
"Mainittu tapahtuma, kahden kuun mittainen riita sattumuksen suomaan turpeesta, on tätä kirjoittaessa päättynyt. Tässä kerrotut päätelmät toivon mukaan ratkoo viimeisenkin pahan tahdon allekirjoittaneen Etsivän kutsuneen Polonneenpellon ja Ohramaan kommuunien välillä." Veera, vihkoonsa tottuneena, toisti tekstiä hitaammin.
"Etsivä oli saapunut paikalle, kun edesmenneen ruumis löydettiin edellä kerrotusta syystä. Ruumista ensimmäisten joukossa näkemään päässyt, Etsivä onnistui toteamaan väkivallan merkit ruumiissa vetisen haudan kätkemiksi, jos sellaisia oli ollut. Suuremmaksi avaimeksi tapahtumiin paljastui samalla löydetyt edesmenneen saappaat." Esko mutusteli Palmun nopeaa näkökulman vaihtoa tyytyväisenä.
Sade oli yllättäen hivenen hellittänyt, ja Veera kohotti katseensa taivaalle, jossa hetken aikaa auringon onnistui paistaa jostain pilvien kolosta. "Kooltaan ja kuvioltaan kahden kommuunin alueella lähes ainutlaatuiseksi paljastuneet saappaat olivat jättäneet sattumuskesta ruumiin löytöön asti säilyneitä askeleita suon pohjaan. Askelia seuraamaalla selvisi edesmenneen astuneen kuopan kohdalla sen suuntaan, ja kaikenlaisten askelten puute kommuunien rajan ylitse suuntaan tai toiseen."
"Toisten vastaavien kenkien omistaja Polonneenpellolla on kymmenen kommunardin vahvistamana sattumuksen yönä pitänyt kirkossaan yöllistä istuntoa. Näiden seikkojen perusteella Etsivä toteaa kuoleman onnettomuudeksi hankalassa maastossa. Päätelmien tarkan ajattelun ja niitä ohjanneet kuvat löydätte liitteistä." Esko päätti luennan hymähdykseen. "Ja jälleen kerran ystävämme Riemula esiintyy tarinaamme sivuavassa tarinassa. Oskarimem vainoharhoille on monta koukkua tarjolla."
"Näet näitä mahdollisuuksia ja todennäköisyyksiä", Veera vastasi, "mutta et ole vielä nähnyt mitään niiden lisäksi. Tämä suoretki olisi hieno, jos voisimme katsoa omia jalanjälkiemme, kuin Palmu katsoi toisten omia vuosia sitten. Tässä säässä meistä ei siihen kuitenkaan ole, ja sairastumatta takaisin selvieminenkin vaikuttaa uskon asialta; välikerrastonikin on pian läpimärkä."
"Uskon asia?" Esko kysyi ja osoitti kuopan viereistä kivipaasia kohti. "Aurinko pilkahti äsken, ja näin kivestä narun varassa riippuvan ristin heijastuksen. Tulepas Veera, katsotaan mille oudoille teille tämä meidät vie."
|
|
kurgg
Kollegisihteeri
Posts: 264
|
Post by kurgg on Mar 20, 2020 16:09:21 GMT 2
Kalastajaveneessä Kuoppalan rannalla"Onhan kaikki mukana?"
"Joo, olen tarkistanut kaiken."
"Mihin päädyit niiden derringerien kanssa?"
"Ehkä parempi, että jätämme ne tänne. Vaikka saisimme itsepuolustustilanteessa laukaistua yhden laukauksen johonkuhun, mikä on epävarmaa, meillä olisi silti Kansanlaivasto ja etsivät perässämme. Lisäksi aseiden kanssa voimme vaikuttaa rikollisilta."
"Emmekö me vaikuta jo nyt?"
"Rauhoitu jo epäluulojesi kanssa. Suomalaiset eivät ole kalnilaisia - vaikka käytännössä onkin. Eikun... tarkoitin, että nyt ei olla KSRV:ssä vaan vapaassa maassa, jota Kalni yhtä lailla vihaa."
"Mutta mitenkä ne kanssa reagoivat esimerkiksi tummaihoisiin?"
"Miksi sinulle nousi esiin nämä kysymykset vasta sen jälkeen, kun olemme viikon purjehtineet Luabalasta tänne?"
"Öö... parempi kuin ei milloinkaan, vai mitä?"
"Muistuttaisin, että on epävarmaa, riittääkö meillä esimerkiksi polttoaine takaisin, ja että emme saa myöskään laivaa liikkumaan polttamalla noita markkoja moottorissa."
"Helvetti, ei olisi koskaan pitänyt lähteä tuolle reissulle."
"Noniin, mennään jo sinne perkeleen ulos!"
--
Kaksi ngaolaista herrasmiestä Luabalasta nousee erään syrjäisen laiturin nokkaan ankkuroidusta kalastajaveneestä siistiydyttyään ja yritettyään näyttää mahdollisimman luotettavilta. Mukana heillä on jonkin verran asiakirjoja, esimerkiksi todisteita kalnilaisten raakuuksista Luabalassa sekä LKVR:n liikkeen toimintaa demonstroivia asiakirjoja, sekä iso kasa Kuusmäen markkoja. Käveltyään ihmisten ilmoille he pyrkivät huonon kalnin, muutaman ulkoaopetellun suomenkielisen lauseen sekä eleiden avulla kommunikoimaan tahtonsa päästä keskustelemaan niin korkea-arvoisille virkamiehille ja Kansanlaivaston edustajille kuin mahdollista.
|
|
|
Post by Daatt on Mar 25, 2020 3:35:40 GMT 2
"Suuri UHKA anarkialle!" korpraali Jussi ei voinut olla pidättelemättä nauruaan nähdessään kalastajaveneen hiljalleen lipuvan laiturille. Hermostuneesti käsiään yhteen hierova laiturivuoron toveri Kansanlaivaston taistalijoiden takana ei selvästikään arvostanut toverin korpraalin kevytmielisyyttä, vaan alkoi hieroa käsiään hikisemmin yhteen. "Äläs!" kapteeni Anastasia komensi korpraaliaan tiukasti. "Pieni ja merkitsemätönkin laiva voi kuljettaa biologista ja muuta asetta, ja kalnilaiset ovat vieläkin äpärämpiä kuin isäinmaatani hallitseva vähämielisten rosvojen joukko." "Anteeksi, toveri kapteeni", Jussi yskäisi. Kuoppalan vartiokasarmin kapteeni oli ollut viimeiset viikot erittäin tiukkana, aina kuultuaan toveri Romon kohtalosta. Ei sinänsä outoa, kun Romo oli kuulema jotenkin juoninut Anastasia Mikhailovin pois Neuvostoliiton vankilasta ja maasta aikoinaan; kuolemaantuomitut arvostivat vapauttaan, Jussi oli huomannut. "Hei, nuo ovat luobalaisia tai jotain muita mustia", Jussi huudahti nähdessään veneestä pois nousevan kaksikon. Ngaolaiset kävelivät Kansanlaivaston paikalle hälytettyä kaksikkoa vastaan, vaikka selvästi pelkäsivätkin univormuun pukeutuneita ja aseistettuja hahmoja. Kielimuuri osoittautui pian suuremmaksi ongelmaksi, ja laiturivuoron toveri sai helpotuksekseen käskyn etsiä kielitaitoinen satamatyöntekijä paikalle. Vartin ajan tuskainen hiljaisuus ja sekava sanojen vaihto päättyivät, kun toveri palasi paikalle mukanaan aito vanha luabalaisyntyinen kommunardi, joka vielä osasi vuosikymmenten jälkeenkin äidinkieltään. Tämä onnistui selittämään tilanteen nopeasti molemmille osapuolille. Toveri-kapteeni Anastasia nosti hattuaan kahdelle urhealle miehelle selityksien päätyttyä. "Kerro, toveri Ebele, että Kansanlaivasto tarjoaa tälle urhealle kaksikolle vieraanvaraisuuttaan kunnes Kuoppalan kommuuni saa päätettyä asiasta. Toveri korpraali, mene edeltä ilmoittamaan tästä ensin esikunnalle ja sitten Kuoppalan puheenjohtajalle. Toveri" - Anastasia osoitti sanansa Ebelen hakeneelle satamavuoron työntekijälle - "listaa näiden miesten alus Kansanlaivaston nimeen, mutta älä kirjaa yksityiskohtia, Kalni voi hyvinkin seurata julkista kirjaanne." Käskynsä jaettuaan Anastasia ja toveri Ebele saattoivat luabalaisen kaksikon Kuoppalan rantakatuja pitkin Kansanlaivaston vartiokasarmille. Kyseessä oli pieni viidenkymmenen hengen eristetty alue lähellä Kuoppalan julkista satamaa, ei Kansanlaivaston isompi tukikohta omine sotilassatamineen kauempana kommuunin rannikolla. Vartiokasarmilla Anastasia järjesti vierailleen ja Ebelelle ruokaa ja juotavaa. "Jos kaipaat jotain muuta, pyydä vapaasti", Anastasia kiitti tilanteen tulkiksi muuttamaa Ebeleä. "Ja kerro sama toki vieraillemme. Tahdon myös tietää tarkemmin miksi he ovat seilanneet aina tänne asti."
|
|
kurgg
Kollegisihteeri
Posts: 264
|
Post by kurgg on Mar 25, 2020 9:26:32 GMT 2
Kaksikko totteli mukisematta kommunardien käskyjä ja meni tulkin kanssa vartiokasarmille ilman suurempia ongelmia. He suurimmaksi osaksi uskoivat kommunardien olevan aidosti kiinnostuneita, siitä mitä luabalaiset olivat vailla, mutta silti heissä heräsi pieni epäily siitä, että heidät vain tapettaisiin. Joka tapauksessa, kun Anastasia lähti pois heidän luotaan ja käski Ebelen kysellä heidän tarinaansa, toinen heistä alkoi selittämään:
"Niin, minun nimeni on tosiaan Oluchi ja toverini on Uchey. Me kuulumme Luabalan kansan vapautusrintamaan, järjestöön, jonka tavoitteena on lopettaa kalnilainen miehitysvalta Luabalassa. En tiedä, oletteko te kuulleet siitä, sillä suurimman osan historiastamme olemme toimineet varsin matalalla profiililla. En tiedä myöskään, oletteko kuulleet, millaista kalnilainen miehitysvalta on, mutta antakaahan kun valaisen."
Oluchi otti salkustaan pinkan valokuvia ja kaivoi sieltä esiin yhden ja näytti Ebelelle.
"Tämä on vuodelta 1998. Silloin Luabalassa alettiin perimään pioneerien univormuista maksua - ja pioneereihinhan on pakko kuulua. Ihmiset, joilla ei ollut varaa ostaa univormua, ja heidän lapsensa, alkoivat protestoimaan. Sen seurauksena noin 50 pikkulasta hakattiin kuoliaaksi."
Oluchi otti esille toisen kuvan.
"Siinä on Edaminin pato. Kun se valmistui, sen taakse muodostui kymmenen tuhannen neliökilometrin mittainen pato, jonka muodostumisalueella asui 100 000 ihmistä. Heistä kukaan ei ole saanut penniäkään korvauksia, ja kun asiaa protestoitiin, niin silloin myös kuoli ihmisiä jonkin verran."
Oluchi otti vielä esille kolmannen kuvan
"Siinä on Toeraas kymmenen vuotta sitten. Maassa makaavat ihmiset eivät vain lepää siinä - he ovat kuolleet nälkään. Lienette kuulleet Kalnin säästäväisyyspolitiikasta ja sen rajoituksista. Noh, sen rajoitukset olivat kymmenen kertaa kovempia Luabalassa."
Oluchi piti pienen tauon ennen kuin jatkoi
"Jos te haluatte todisteita toiminnastamme, voitte selata muita papereita ja asiakirjoja. Viimeisin suuri tempauksemme on Kalnin maatalouskomissaarin salamurha sen jälkeen, kun hän saapui Luabalaan valvomaan kollektivisointia... painotan siis, että pakkokollektivisointia.
Mitä me olemme täällä vailla on apu. Kaikenlainen apu. Aseet, raha, kontaktit, julkisuus, ihan mitä vain. Olemme hieman epätoivoisia ja huolissamme, sillä Kuelmesola ja hänen jenginsä tuntuvat ottavan enemmän mallia Kaiserreichistä ja Suomesta kuin Neuvostoliitosta, mikä voi tarkoittaa meille vääränvärisille huonoja aikoja, siis vielä huonompia aikoja."
|
|
|
Post by Daatt on Mar 25, 2020 16:45:01 GMT 2
Ebele oli luabalainen syntyperältään, mutta ei ollut asunut synnyinmaassaan sitten 70-luvun puolivälin, jolloin kymmenvuotiaan pojan vanhemmat olivat karanneet maasta tiettyjen poliittisten kantojen kanssa. Sen jälkeen Ebele oli pyrkinyt unohtamaan Luabalan ja pitänyt itseään uutispimennossa siitä; tämä kaikki oli hänelle uutta. Silti se ei tuntunut koskettaval Ebeleä niin paljon kun tämä pelkäsi tällaisen yllättävän pommin voivan koskettaan, mutta silti se kosketti jonkun verran. Edaminin varsi palasi Ebelen mieleen, ja padon kuvaa katsoessaan hän näki lapsuudenkotinsa jossain syvällä veden alla. Sekään ei sattunut, mutta kenties sen olisi pitänyt. Tämä surun puute sai Ebelen surulliseksi.
"Tämä on uutta minulle, mutta...mutta olen varma kaiken kertomanne olevan jostain luettavissa", Ebele sai sanottua. "Kaikki mikä on kielletty eksyy lopulta saarille. Ah, toveri Kapteeni..." viimeiset sanat oli suunnattu huoneeseen palaavalle Anastasialle, jolle Ebele selitti nopeasti tilanteen.
Anastasia kuunteli Ebelen selityksiä synkeä ilme kasvoilleen. Kansanlaivaston upseereilta odotettiin hyvää itsenäistä päätöksentekoa, ja vaikka esikunta ei ollut vielä antanut tarkempaa ohjeistusta laivaston käydessä päivittäisiä valmiusharjoituksia Aurlandia lähemmässä satamassa, oli Anastasia jo suunnitellut tulevaa. Korpraali Jussi oli palannut Kuoppalan puheenjohtajan luota ja kertonut kommuunin ottavan vastaan pakolaiset, jos nämä sellaisia olivat, omalla kustannuksellaan.
"Kertomanne on kauheaa, ja yksi kammottava tekojen sarja valtiollisten rikosten historiaan", Anastasia aloitti. "Kommuuni on antanut teille luvan asua Kuoppalassa toistaiseksi kommuunnin kustannuksella. Toveri Ebele osaa opastaa teidät vieraskorttelliin ja häntä varmaan pyydetään toimimaan oppaananne vieralunne ajan.
"En ole propagandaa oppinut, mutta kommuunissa vaikuttaa valtioissakin luettujen lehtien toimittajia, joita tarinanne voivat kiinnostaa. Teitä saattaa myös lähestyä pari auttamisesta kiinnostunutta tahoa, ja kaikki eivät ole kommuuniensa edustajia, jotka voivat järjestää kontakteja; aseet, raha ja vapaaehtoiset, ei että näistä mitään Kansanlaivaston taistelijana tiedän, ovat Aurlandissa kiinni tällä haavaa.
"Ja jos pelkäätte turvallisuutenne tai perheittenne puolesta, niin olen pyrkinyt salaamaan tulonne Saarimaahan. Kalnin ei pitäisi saada tietää täällä olostanne, jos ja kun tahdotte kotiinne palata. Toivon ettei tästä...seikkailustanne seuraa teille mitään pahaa."
|
|
kurgg
Kollegisihteeri
Posts: 264
|
Post by kurgg on Mar 26, 2020 10:10:03 GMT 2
"Ei se mitään, julkisuus on myöskin meille hyvin suureksi avuksi. Vaikka emme saakaan välttämättä teiltä muunlaista, konkreettisempaa apua, julkisuuden avulla saamme niitä muualtakin." tokaisi Oluchi, "Kiitämme teitä myös teistä pyrkimyksistänne salata tulomme tänne, toivomme vain, että avunpyyntövierailustamme ei ollut liikaa vaivaa teille."
|
|