kurgg
Kollegisihteeri
Posts: 264
|
Post by kurgg on May 25, 2021 18:32:35 GMT 2
Ennen toista vallankumousta Murkkilan ulkopolitiikka perustui ns. Fagerholm-oppiin, jonka ideana oli, että Murkkilan tehtävänä oli suojella Manner- ja Saaristo-Amerikan valtioita Pohjolan ja eurooppalaisten valtioiden aggressiolta, ja "vastineeksi" Murkkila ei puutu Euroopan sisäisiin kahnauksiin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Murkkila pyrki varmistamaan Amerikan kuuluvan nimenomaan sen etupiiriin. Ei ollut mitenkään poissuljettua, että Murkkila tänä aikana varmisti intressinsä muissa Amerikan valtioissa esimerkiksi sotilaallisin keinoin.
Vallankumouksen jälkeen tilanne muuttui. Sorrettuja työläisiä ei ole ainoastaan Amerikan mantereilla, vaan koko maailmassa, ja kaikki heistä vaativat Murkkilan huomiota. Tietenkin maantieteellinen läheisyys pakottaa Murkkilan kiinnittämään huomiota myös Amerikkaan, mutta karhu oli antanut pentunsa lähteä luotaan. Välit kuitenkin pyrittiin pitämään hyvinä, esimerkiksi käymällä kauppaa köyhempien valtioiden kanssa reilun kaupan periaatteen mukaisesti. Kapitalismia kuitenkin vastustettiin, ja liian oikeistolaiseen menoon puututtiin.
Viime aikoina tilanne on kuitenkin muuttunut. Demokraattisen puolueen johtaman hallinnon alla vastustaminen muuttui sietämiseksi ja lopulta suvaitsemiseksi. Murkkila on pyrkinyt lisäämään ulkomaanapuaan, erityisesti niille maille, jotka eivät aiemmin oikeistolaisuutensa takia saaneet talousapua. Tuotteita ostetaan kalliimmalla kuin aiemmin ja niiden eettisyyttä on pyritty valvomaan ja kannustamaan. Myös vierastyöläisiä on pyritty kutsumaan köyhemmistä valtioista Murkkilaan ansaitsemaan hyvää palkkaa ja samalla kokemaan murkkilaisen järjestelmän ihanuudet.
Murkkilan retoriikka on myös muuttunut aggressiivisempaan suuntaan vanhan maailman valtioita kohtaan. Se on pyrkinyt korostamaan eurooppalaisten valtojen historiaa, jossa vielä lähihistoriassa on syrjitty ei-valkoisia, sekä esimerkiksi Länsi-Afrikan säädöksiä, jotka ulottavat rotuerottelun jopa maassa vieraileviin ulkomaalaisiin. Tällä vedotaan amerikkalaisten valtioiden omaan historiaan, joista useissa väestö on suureksi osaksi alkuasukasperäistä tai itsenäistyneet sodan kautta. Samaan aikaan korostetaan Murkkilan uuden hallinnon periaatteita, joissa alkuperäisasukkaille on pyritty korvaamaan historian vääryydet ja antamaan heille erityisoikeuksia esi-isiensä maahan ja joissa rotuoppeja ja siihen perustuvaa sortoa vastustetaan aktiivisesti, eurooppalaisten vieläkin väheksyessä alkuperäisasukkaita ja afrikkalaisperäistä väestöä.
Poliittinen vaikuttaminen on myös muuttunut hienovaraisemmaksi. Murkkila ei tue enää vasemmistolaisia liikkeitä ja puolueita yhtä vahvasti sotilaallisella ja sotilaallis-materiaalisella avulla ja on enemmän pyrkinyt vaikuttamaan maltillisempiin puolueisiin ja hallituksiin, lopullisena tavoitteena kuitenkin näiden valtioiden muuttaminen Murkkilan kaltaisiksi. Oikeistolaisiin valtioihin on myös pyritty parantamaan välejä tunnustamalla ne. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Murkkila on luvannut liittyvänsä amerikkalaisten ja eurooppalaisten valtioiden välisiin sotiin ilman vastapalveluksia tai muita vaatimuksia, koska kokee moraaliseksi velvollisuudekseen puolustaa pienempiä valtioita isompien valtioiden uhkauksilta.
(OOC: Murkkila pyrkii vaikuttamaan Nya Linneaan, Kuubaan, Yoroon ja Sankaraileen poliittisin ja taloudellisin keinoin, tavoitteenaan muuttaa nämä sosialistisiksi valtioiksi ja Murkkilan liittolaisiksi hienovaraisin keinoin, tai ainakin estää näitä valtioita lähentämästä välejään Murkkilan vihollisten kanssa)
|
|
tursas
Kollegireistraattori
Posts: 44
|
Post by tursas on May 27, 2021 15:30:50 GMT 2
Chengwussa Murkkilan vaikutusvallan laajenemista Amerikan pikkumaihin seurataan huolestuneena. Murkkilan vaikutusvallan kasvu koetaan ongelmallisena etenkin siksi, että Murkkilan uskotaan vahvistuessaan omalla mantereellaan kääntävän katseena lopulta myös muualle, ja ehkä Aasiankin pikkuvaltioihin. Pelätään myös, että Murkkila saattaisi tämän kaltaisessa hankkeessa lyöttäytyä yhteen Jiangzhin kanssa, mikä olisi valtava uhka Chengwulle. Niinpä kehityskulku täytyy estää heti alkuunsa.
Chengwu ei puutu tilanteeseen, mikäli Murkkilan toimet rajoittuvat tavanomaiseen välien lämmittelyyn: eli maiden tunnustamiseen ja avunantolupausten antamiseen. Mikäli havaitaan kehityskulkuja, joissa Amerikan pikkuvaltiot alkaisivat muuttaa talouspolitiikkaansa sosialistiseen suuntaan tai ulkopolitiikkaansa selvästi Murkkilalle myönteisemmäksi, on Chengwu aikeissa ryhtyä vastatoimiin. Tämä pitäisi sisällään rangaistuksenomaisia tuontitulleja niitä maita kohtaan, jotka vaikuttavat lipuvan lähelle Murkkilan vaikutuspiiriä.
(OOC: Oletan, että pelkästään Murkkilan avausviesti ei vielä riitä tekemään Amerikan valtioista sosialistisia utopioita ja Murkkilan liittolaisia. Luullakseni näin laaja projekti vaatisi selkeämpiä, voimakkaampia ja pidempään kestäviä toimia. Tämä on siis tavallaan ennakkoilmoitus siitä, että yhtään voimakkaampi vaikuttaminen aiheuttaa vastatoimen.)
|
|
kurgg
Kollegisihteeri
Posts: 264
|
Post by kurgg on May 27, 2021 15:50:59 GMT 2
OOC: Näin ei ollut ainakaan oma tarkoitus. vaan pääasiallisesti pyritään vähintään varmistamaan näiden maiden neutraalius, ja sekin niiden oikkujen kautta mitä pelituomari on tuleva antamaan.
|
|
Selenia
Kollegireistraattori
Posts: 65
|
Post by Selenia on May 27, 2021 17:03:03 GMT 2
Amerikan vasemmistolaistumista ei toivota myöskään Seleniassa. Amerikassa toimiviat selenialaisyhtiöit ja -diplomaatit varoittavatkin yksissä tuumin Amerikan maita liiasta lähentymisestä Murkkilan suuntaan. Pahimmillaan tämä voisi johtaa kaupankäynnin ja sijoitusten tyrehtymiseen. Yritykset tukevat myös rahallisesti niille mieluisia poliitikkoja.
|
|
|
Post by pelituomari on May 28, 2021 11:01:09 GMT 2
Pelituomari arvioi Katson nyt ensimmäisten vaikutusyritysten asettelun päättyneen ja jäädytän tilanteen kunnes kerkeän laatia kohteina olevien maiden reaktiot siihen kohdistuneisiin yrityksiin.
|
|
|
Post by pelituomari on Jun 1, 2021 0:38:56 GMT 2
Tapaus Amerikat, osa 1 Kuubassa Murkkilan viesti on otettu vastaan skeptisesti. Maan sotaveteraanit ovat jo tiukasti maan povessa, mutta muisto Murkkilan hyökkäyksestä ja hirveästä meritaistelusta Habanan edustalla elää yhä vahvana. Onko Murkkila tullut taas siirtämään maan takaisin etupiiriinsä, kuten se oli ennen Castroa ja Batistaa? Maan hallinnon vastaus otaksuu vaativan kannan. Jos Murkkila haluaa avata yhteyksiä Kuubaan, niin ensimmäisenä Murkkila saa korvata aiheuttamiensa vääryyksien kustannukset Kuuballe. Lähestymisen hinnaksi asetetaan reparaatiot, jotka ovat tarkemmin määriteltävissä myöhemmin mikäli Murkkila on halukas kaivamaan kuvettaan. Muistomerkki ja kenties pro bono-pohjalta rahoitettu maantieremontti leijuvat todennäköisimpinä vaihtoehtoina Kuuban lehdistön sivuilla. Nya Linneassa Murkkilan tarjous saa maan takajaloilleen. Suuri rajanaapuri muutenkin vaikuttaa uhkaavalta ja ulkomailta tulevat varoitukset korostavat vielä tätä vaaraa - jos Nya Linnea antaa sormen Murkkilalle, niin se tulee sen kokonaan nielaisemaksi (ja muu maailma ilmeisesti on valmis maksamaan sen hinnan Murkkilan hidastamiseksi?). Nya Linnea torjuu Murkkilan tarjouksen ehdottomasti eikä tule kuuntelemaan enempää. Yorossa sosialismin vaara, Murkkilalaisen tulkinnan eritoten leijuu ilmassa ja maan valtionisät ja -äidit ovat penseitä Murkkilan tarjoukselle, mutta ovea ei ole suljettu. Yoron ulko- ja talousministeriö esittävät Murkkilan vastineitaan selostamaan tarkemmin maan tarjoamaa Yoron kaltaiselle pienelle trooppiselle maalle jonka elinkeinoelämä on elintarvikepainotteinen. Sankarailessa sen sijaan Murkkilan tarjous vastaanotetaan lämpimämmin vastaan, ja selenialaisille muistutetaan, että ovatko he tehneet kaupan lisäksi mitään varsinaisesti kehittyvän maailman eteen viimeaikoina. Täältä tulee myös murkkilalaisille pyyntöä määritellä kaupan tarpeita. Maailman faktakirja tietää kertoa Sankarailesta sen verran nopealla hakukonepyynnöllä maan omaavan laajemman kirjon elinkeinoja: vientiviljelyä, valmistavaa teollisuutta ja kaivannaisia, mutta täällä ollaan vielä hyvin savupiipputeollisuuden parissa kotimaan ja naapureiden tarpeiden tyynnyttämiseen. --- Osallistujia pyydetään määrittelemään yhden faktatietueen haluamalleen maalleen seuraavista kategorioista: hallintomuoto (ja valtionpää), maan nykyinen hallinto, maan tärkeät elinkeinot tarkennettuna (näiden ylimalkaisten kuvausten sijasta jotka annettiin Yorolle ja Sankarailelle), maan taloustilanne. Lippu on vapaaehtoinen eikä sitä lasketa annettua rajaa vastaan.
|
|
tursas
Kollegireistraattori
Posts: 44
|
Post by tursas on Jun 1, 2021 16:31:49 GMT 2
Määritelkäämme Nya Linnean tärkeimmät elinkeinot:
Nya Linnean talouden kivijalan muodostavat teollisuuden vaatimien raaka-aineiden alkutuotanto, maataloustuotteet, öljyntuotanto, sekä lisääntyvissä määrin myös raskas teollisuus. Tärkeimmät elinkeinot ovat:
Elintarvikkeet (etenkin maissi, hedelmät, siipikarja, nautakarja, pavut, sokeriruoko, rommi) Tupakkateollisuus Kaivannaiset (etenkin hopea, kupari, lyijy, sinkki, elohopea) Öljy ja öljyjalosteet Kasvavissa määrin teollisuustuotteet (etenkin autoteollisuus ja halpa elektroniikka)
|
|
tursas
Kollegireistraattori
Posts: 44
|
Post by tursas on Jun 1, 2021 16:36:32 GMT 2
Tämä on ylimääräinen postaus teknisen härön johdosta. Saa poistaa
|
|
kurgg
Kollegisihteeri
Posts: 264
|
Post by kurgg on Jun 1, 2021 22:14:31 GMT 2
Nya Linnea on presidentiaalinen tasavalta yksikamarisella parlamentilla. Se on myös yhtenäisvaltio, ja sen maakunnilla tai pienemmillä hallintoyksiköllä ei ole itsehallintoa, vaan maakuntien ja kommuunien johtajat nimitetään suoraan sen pääkaupungista Fågelskogista.
|
|
|
Post by Daatt on Jun 2, 2021 8:29:14 GMT 2
Liittomonarkia reagoi
Liittomonarkia on seurannut Murkkilan vaikutuskampanjaa varovaisesti, mutta tarkasti. Murkkilaan epäileväisesti suhtautuneissa Kuubassa ja Nya Linneassa alkaa iiriläisen toiminnan pyörre, kun suurlähettiläät alkavat ahkerasta kosiskella valtion päättäjiä ja korkeita virkamiehiä. Molempien maiden suuntaan hehkutetaan Liittomonarkiassa pöydällä olevaa lakiehdotusta, joka moninkertaista laivaston tonniston. Nämä tonnit antaisivat runsaasti painoa R.S.a.C:n sanalla, jos vaikkapa Murkkilaa pitäisi pelotella pitämään tyhjiin lupauksiinsa verhotut uhkauksensa vain uhkauksina.
Samalla iiriläiset sijoittajat ovat saatu syytämään pienen mutta silti huomattavan määrän sijoituksiaan Kuuban ja Nya Linnean suuntaan. Tämä on epäilemättä kuningaskuntien sikariklubien takahuoneissa käytyjen keskustelujen tulos. Vaikutustointa harjoittavat suurlähettiläät vihjaavat hienovaraisesti, että sijoitusten määrä voisi tiiviin yhteistyön tuloksena kasvaa pois symbolisesta luonteestaan. Ja sitä paitsi, kuningaskunnathan ovat laivastonsa ohessa saamassa korkeamman päästöveron... kenties teollisuus muuttaa kuningaskunnista muualle? Kenties Kuubaan ja Nya Linneaan? Tehän pidätte työpaikoista?
Ystävällisissä valtioillallisissaan suurlähettiläät myös ehdottelevat Kuuban ja Nya Linnean johtajille, että nämähän voisivat olla Murkkilan vastaisen liikehdinnän johtomiehiä amerikkalaisten veljiensä keskuudessa. Jos he vain käyttäisivät veljellistä arvovaltaansa Murkkilaan lumoihin joutuneisiin veljesvaltioihinsa, niin heistä saattaisi tulla jonkun omaa valtiotaan isomman johtajia, kenties heidän valtioistaan tulisi jotain nykyistä isompaa maailman poliittisella kartalla.
Samalla voisin määritellä Sankarailen poliittiseen tilanteen
Sankarailen hallitseva puolue on vasemmisto-keskustalainen agraaripuolue, mutta hallitus elää jatkuvasti oman pääkaupunkinsa pelossa. Lähes 40% Sankarailen asukkaista asuu sen suuressa pääkaupungissa, jonka suurten tehtaiden myrkillisten savupilvien varjossa levittäytyvät kenties maailman suurimmat slummit. Näiden slummien ääniä komentaa järjestäytynyt rikollisuus, joka on vahvoissa yhteyksissä edellä mainittua myrkillistä savu taivaille puskevien tehtaiden omistajien kanssa. Slummiäänien avulla tämä teollis-rikollinen kartelli hallitsee kaupungin politiikkaa, ja kaupunginhallitus ja pormestari ovatkin korruptoituneita kapitalistis-oikeistolaisia.
|
|
kurgg
Kollegisihteeri
Posts: 264
|
Post by kurgg on Jun 2, 2021 9:51:29 GMT 2
Murkkila ilmoittaa suostuvansa omasta näkökulmasta maltillisiin sotakorvauksiin, joihin sisältyy ainakin kyseinen Kuuban Hermosto -maantiekorjaus- ja laajennusprojektin kustannukset. Murkkila haluaa samalla painottaa, että tämä ei ole pois muusta Kuuban saamasta ulkomaanavusta, joka ei perustu ajatukseen reparaatiosta vaan puhtaaseen hyvään tahtoon. Maan hallinnon sisällä tähän suostutaan vastahakoisesti, mutta julkisten suhteiden ylläpidossa reparaatioiden toivotaan hukkuvan muiden maiden saamaan ulkomaanapuun.
Murkkilan ulkopoliittiset edustajat välittävät Nya Linnean kollegoilleen olevansa pettyneitä heidän epäluuloaan kohtaan, mutta hyväksyvät sen, ja toivovat välien pysyvän edelleen samana. Samalla he painottavat kunnioittavansa Nya Linnean tämänhetkistä neutraaliutta, ja toivovat sen jatkuvan myös tulevaisuudessa. Tämä painotus sisältää sisällään uhkauksen siitä, että jos tilanne muuttuu ja Nya Linnea lähentyy liikaa Murkkilan vihollismaiden kanssa, Murkkila ei voi taata kunnioittavansa maan suvereeniutta.
Murkkilan ulkosihteeriö ehdottaa suoran rahallisen avun lisäksi jo nyt reilun kaupan periaatteen mukaisten ostohintojen korottamista, materiaalista apua esimerkiksi työkoneiden ja lannoitteiden muodossa, sekä suunnittelu- ja rahoitusapua esimerkiksi keinokastelujärjestelmien rakentamiseen.
Myös Sankaraile saa samanlaisen tarjouksen kuin Yoro: suoraa rahallista apua, tuotteiden ostamista keinotekoisen korkeaan hintaan sekä insinööriapua teollisuuden kehittämiseen.
Saatuaan Sankarailen hallituksen luottamuksen se saa Murkkilalta myös luonteeltaan salaisemman yhteydenoton, jossa se tarjoaa istuvalle hallitukselle apua sen pääkaupunkia hallitsevan kartellin hävittämiseksi sotilaallisin tai salamyhkäisemmin keinoin. Se tarjoaa myös nykyiselle hallitukselle turvapaikkaa siltä varalta, että kartelli päättääkin hävittää sen.
|
|
Jokeri
Kuvernementinsihteeri
Posts: 102
|
Post by Jokeri on Jun 2, 2021 10:09:58 GMT 2
Länsi-Afrikka on muuten antanut Amerikan asioiden olla Amerikan asioita, mutta ystävällismielisen Kuuban ei anneta liusua askeltakaan vasemmalle tai Port Riche menettää ainoan ystävän Atlantin takana. Länsi-Afrikka siis reagoi Kuuban tilanteeseen.
Kuuban pidetään ystävällistä poliittista vuorovaikutusta yllä ja sitä neuvotaan olemaan Murkkilan suhteen jyrkkä, vaikka maa uhkaisi vastatoimilla sillä annetaan ymmärtää että Länsi-Afrikka tulisi tilanteessa kuin tilanteessa apuun. Länsi-Afrikka myös pyytää Kuubaa allekirjoittamaan vapaakauppasopimuksen maiden välillä, jonka arvioidaan hyödyttävän Kuuban vientiä Länsi-Afrikkaan ja vastineeksi Länsi-Afrikka voisi osallistua Kuubaa hyödyttävien hankkeiden rahoittamiseen Murkkilan sijasta. Samalla väläytetään mahdollisuuksia yhteisille sotaharjoituksille, mutta poliittisesti aran tilanteen takia ne voitaisiin pitää Port Richessä.
Määrittelen Kuuban elinkeinoelämän peruspilarit tärkeysjärjestyksessä, korkeasta kehityksestä huolimatta Kuuban vienti nojaa muutamaan vientituotteeseen
- Kuuba on ottanut haltuunsa "meksikonlahdella?" paljon öljykenttiä viime vuosikymmeninä ja maahan on siten rakennettu voimakasta öljyteollisuutta joka vetää vertoja Murkkilan ja Eufraatian öljyteollisuudelle. Tällä öljyteollisuudella ja sen tuomilla vientivoitoilla alkaa olla jo hallitseva merkitys Kuuban talouselämässä
- Turismilla on seuraavaksi suurin merkitys Kuuban taloudessa. Habanan hiekkarannat, uhkapelikasinot ja bordellit vetävät maahan kymmeniä miljoonia turisteja vuosittain. Myös sivistyneemmillä matkailijoille on mahdollisuus tutustua maan värikkääseen historiaan Habanan vanhassa kaupungissa ja ainutlaatuiseen sademetsäiseen luontoon. Maassa järjestetään vuosittain useita karnevaaleja.
- Perinteisenä elinkeinona Kuuba harjoittaa vielä eräiden rahakasvien kasvattamista ja vientiä. Vaikkakin tämän elinkeinon merkitys on vähentynyt niin sillä on edelleen suuri merkitys etenkin Habanan ulkopuolisille alueille. Tärkeimmät rahakasvit on sokeri, tupakka, kahvi ja eräälaiset sitrushedelmät.
|
|
Selenia
Kollegireistraattori
Posts: 65
|
Post by Selenia on Jun 2, 2021 13:42:13 GMT 2
Myös Yoro on presidenttijohtoinen tasvalta. Yoron parlamentissa on kaksi kamaria, joista toisen valitsee alueen alkuperäisväestö ja toisen "muu" kansa. Järjestely antaa alkuperäisväestölle määränsä enemmän valtaa, mutta eniten valtaa maassa on kuitenkin yleisellä enemmistöllä valitulla presidentillä.
Seleniassa päätetään tehdä jyrkän murkkilaisvastaisesta Nya Linneasta positiivinen esimerkki. Valtiolliset tahot arvioivat virallisissa julkaisuissaan Nya Linneaa Amerikan turvallisimmaksi sijoituskohteeksi. Juonessa mukana olevat selenialaisyhtiöt ottavat neuvosta vaarin, ja varmistavat, että niiden kasvanut mielenkiinto huomataan. Valtioidenvälisessä viestinnässä vilahtaa myös mahdollisuus puolustuyhteistyöhön, jos Nya Linnea sellaista toivoo.
Murkkilan "reilun kaupan" merkitystä pyritään vähättelemään – Murkkilalla ei ole varaa eikä kysyntää ostaa koko Amerikan tuotantoa ylihinnalla. Ydinviesti Seleniasta Amerikkaan on, että kestävin yhteistyö on markkinavoimien myötä syntyvä molempia hyödyttävä yhteistyö.
|
|
|
Post by pelituomari on Jun 11, 2021 16:18:45 GMT 2
Tämäkin kerkesi taas istua pitkään, mutta nyt tuomari jäädyttää tilanteen enemmiltä reaktioilta: viikonloppuna hyvällä lykyllä on seurauksia tiedossa.
|
|
|
Post by pelituomari on Jun 15, 2021 19:53:31 GMT 2
Tapaus Amerikat, osa 2 Nya Linnean Fågelskogissa käydään kuumeisia keskusteluja presidentin, ministereiden ja virkamiesten kesken heidän maahan osoitetun mielenkiinnon osilta. Murkkilan uhkaus on luonut pitkän varjon kaikkien hyvien lupausten eteen joita on vastaanotettu Selenian ja R.S.a.C.:in lähettiläiltä ja sijoittajatahoilta. Valtiovallat voivat myötävaikuttaa ja helpottaa ja vaivihkaa kehoittaa pohattoja sijoittamaan strategisiksi merkittäviin maihin, mutta lopussa liiketoiminnan perimmäinen tarkoitus on tuottaa voittoa. Sitä ei ole odotettavissa jos sotilaalliset jännitteet mantereen suurvallan kanssa kiristyvät, sotalaivat sulkevat merireitit ja yrityksille tarjottujen vakuutuksien kustannukset hyppäävät lasikatosta lävitse riskianalyysien kirkuessa punaista. Selenian lähettilään kanssa juuri lounastanut diplomaatti huomauttaa turvallisuusyhteistyöstä. Yhdessä Selenia (ja R.S.A.C., heikäläisten luona eilen istunut diplomaatti myös lisää) kykenevät kattamaan miltein puolet Murkkilan merimahdista, ja kauhun tasapaino R.S.A.C.:in ydinaseilla olisi vahvempi takaus kuin ydinaseeton sellainen. Nya Linnean presidentti sivuuttaa nämä huomiot pirujen maalaamisena seinälle. Nya Linnea ei ole lähdössä sotaan, he ovat vain pitämässä murkkilalaisen sosialismin ja sen valtiovallan säätelemän ulkomaankaupan pöhötyksen uhan poissa heidän elinkeinoelämästään. --- Luottamuksellista R.S.a.C.:ille ja SelenialleNykyisessä tilanteessa ja niiden puitteissa emme voi edistää maidemme välisiä sotilaallisia yhteistyöhankkeita ilman, että asetamme lupaamanne taloudelliset etuudet uhanalaisiksi. Pyydämme ymmärrystänne asemaamme kohtaan tällä hetkellä. Luottamuksellista MurkkilalleNya Linnea ja Murkkila voivat jatkaa rinnakkaista yhteiseloaan ja Nya Linnean kansan tahto on myös ylläpitää tätä tahtotilaa. Teemme myös selväksi sen, että esittämänne kaltaiset uhkaukset maamme suvereeniuden tilasta vahingoittavat syvästi maidemme välillä vallitsevaa rauhaa. Kansainvälisien suhteiden tulisi perustua lakien ja sopimusten pohjalle, ja demokratioina meidän tulisi pystyä parempaan. JulkistaNya Linnea toivottaa tervetulleeksi sijoittajat ja yritykset Seleniasta, Murkkilasta ja R.S.a.C.:ista kilpailemaan avoimien markkinoiden periaatteen mukaisesti, kaupalla ja sijoituksilla! Kuubassa Länsi-Afrikasta tulleet tarjoukset ovat otettu vastaan, ainakin talouden osalta. Mikäpä Habanan herroilla on, kun infran peruskorjaus on maksatettu Murkkilalla ja sitten halpaa tuontitavaraa tulisi meren takaa Afrikoista...oletettavasti. R.S.a.C.:in sijoitukset eivät myöskään haittaa. Habanasta lähtee alustavaa hyväksyntää ilmaisevan viestin lisäksi pyyntö tarkentaa vapaakauppasopimuksen pykäliä. Onko kyseessä tullien laskeminen vaiko poistaminen? Miten investointisuoja ja menettelyt Kuuban valtion ja Kuuban kansalaisten ja länsi-afrikkalaisten yritysten kanssa jos tulee asiaa oikeuteen? Pyrkiikö sopimus myös sulkemaan muita maita pois sen piiristä, kuten Murkkilaa tai iirien kuningaskuntia? --- Luottamuksellista R.S.a.C.:iinOlemme kuulleet vihjauksenne ja tarjouksenne, ja olemme kiinnostuneita tästä 'johtavasta' roolista josta puhutte. Voitteko avata enemmän millaiseen valta-asemaan kaavailette Kuuban sopivan Amerikoissa? Luottamuksellista Länsi-AfrikalleTarjoamanne tukenne on tervetullutta. Meidän on kuitenkin toppuuteltava teitä nyt, sillä aika ei ole sopiva sotilaalliselle voimannäytölle joka romuttaisi Murkkilalta neuvoteltujen korvausten vastaanoton. Voimmeko ehdottaa ennemmin maamme ja Port Richen välistä poliisien yhteistyötä ja harjoitusta? Yorossa ja Sankarailessa Murkkilan ehdotukset hyväksytään enemmittä viivyttelyitä.
Murkkila voittaa ilman enempiä vastarintoja Yoron ja Sankarailen ulkopoliittiseen ja taloudelliseen etupiiriinsä. Heidän osallistuminen Amerikka amerikkalaisille-tapahtumasarjaan päättyy. Kuubassa sotilaallinen vaikutusvalta sulkeutuu enemmiltä vaikutusyrityksiltä. Länsi-Afrikka, Murkkila ja R.S.a.C. jatkavat vielä kolmannessa osassa taloudellisen vaikutusvallan kanssa kamppailua, ja Länsi-Afrikka ja R.S.a.C. ulkopoliittisessa vaikutusvallassa. Nya Linneassa sotilaallinen ja ulkopoliittinen vaikutusvalta sulkeutuvat enemmiltä vaikutusyrityksiltä. Selenia ja R.S.a.C. jatkavat vielä taloudellisen vaikutusvallan kanssa kamppailusta. --- Murkkilaa pyydetään kuvailemaan Yoron ja Sankarailen ulkopolitiikasta ja taloudesta kappaleet maailman faktakirjaan kirjattaviksi, sinne aiemmin lisätyt tiedot huomioiden. Lisäksi kummallekin maalle pyydetään nimeämään valtionpää. Kaikkia osallistujia pyydetään myös nimeämään yhden seuraavista tiedoista, nopein kirjoittaa haluamansa ensin-periaatteella: Kuuban valtionpää, Kuuban hallintomuoto, Nya Linnean valtionpää, Sankarailen hallintomuoto, Yoron hallinnon agenda ennen Amerikka amerikkalaisille-tapahtumia, Sankarailen hallinnon agenda ennen Amerikka amerikkalaisille-tapahtumia, Kuuban hallinnon agenda ennen Amerikka amerikkalaisille-tapahtumia, Nya Linnean hallinnon agenda ennen Amerikka amerikkalaisille-tapahtumia.
|
|